Jonna Tervomaa kirjoittaa kaiken muun lisäksi omaelämäkertaa | Kotiseutulaisen vieraana | Kotiseutulainen

Jonna Tervomaa kirjoittaa kaiken muun lisäksi omaelämäkertaa

|
Jonna Tervomaa kirjoittaa, keikkailee ja kulkee metsässä. Perhe, ystävät ja läheiset ovat tärkeitä, musiikin lisäksi. Samoin kotiseutu: ”Se merkitsee niin paljon, että jatkuvasti mietin, mikä kotiseudulleni tekisi hyvää.” Olen suunnitellut pitkään erilaisten, helposti lähestyttävien konseptien toteuttamista täällä omalla kotiseudulla. Tammelan Saaren Kansanpuistossa, Pirtin ikiaikaisessa tunnelmassa aloittava musiikkiklubi ”Neljä vuoden aikaa” on yksi tällainen, omasta intohimostani kumpuava ajatus tuoda kotiseudulle kiinnostavia musiikkivieraita.
Luontomatkalle lähes kotioveltasi | Kotiseutulaisen vieraana | Kotiseutulainen

Luontomatkalle lähes kotioveltasi

|
Nuotiosavu kohoaa kohti talvista taivasta ja kaiken ikäisiä, punaposkisia ja iloisen oloisia ihmisiä reippailemassa Tammelan Pyhäjärven jäällä kohti Vohlassaarta tai palaamassa hyvillä mielin grillimakkara, muurinpohjalettu, nokipannukahvi tai lämmin mehu vatsan täytteenä.
person performing heart hand gesture

Terveyttä taiteesta, hyvinvointia kulttuurista

Julkaistu
|
Rahan perässä mennään. Valtaa käytetään omaksi eduksi. Kova linja kasvattaa. Oma vikasi, jos et pärjää. Kumpaa näillä periaatteilla Suomeen halutaan, hyvinvointia vai pahoinvointia? Vastaus riippuu kaiketi siitä, kumpaan ryhmään kuuluu, hyvinvoiviin vai pahoinvoiviin. Ja sitten on se suurin joukko siinä välillä. Asia on myös kulttuurikysymys.
Kaksi kylää | Kotiseutulaisen vieraana | Kotiseutulainen

Kaksi kylää

Julkaistu
|
Tämä fiktiivinen tarina pohjautuu mielikuviin, joita minulle on syntynyt herroista, narreista ja huijareista. Tarina sijoittuu ”kurjalle” 30- luvulle, jolloin talous, sota, taudit ja turhautuneisuus luovat värittömän varjon harmaaseen arkeen ja satunnaiseen sunnuntaihin.
Hiihtoretkellä | Kotiseutulaisen vieraana | Kotiseutulainen

Hiihtoretkellä

Julkaistu
|
Asettelen porkkia parempaan kulmaan ja etsin ympäriltäni koskematonta lunta, johon saisin ne tuupattua oikealla tavalla. Koukistan vasenta polveani ja kohennan ryhtiä.