Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.
Diakonian joulunaika Forssan seurakunnassa
Joulunaika on lämmön, ilon ja rakkauden juhlaa. Joulujuhlien merkeissä kokoonnutaan yhteen, tavataan toisia ja usein myös muistetaan läheisiä joulutervehdyksin. Seurakunnan diakoniatyössä tämä aika näkyy lukuisten juhlien järjestämisenä ja toisaalta diakonia-avustusten kanavoimisena sinne, missä avun tarve on suurinta.
Diakoniatyön joulunaika alkaa ensimmäisen adventin jumalanpalveluksesta. Seurakunta kokoontuu laulamaan Hoosiannaa. Adventtikirkosta ihmiset lähtevät diakoniatyön piparitervehdys mukanaan. Tarkoituksena on, että piparitervehdys viedään jollekulle, joka syystä tai toisesta ei ole itse päässyt adventtikirkkoon: iäkkäälle sukulaiselle, naapurille, ystävälle… kenelle tahansa, jonka kanssa on ilo viivähtää hetki jutustellen ja vaikkapa kahvit keittäen. Näin adventin ilo saadaan jaettua seurakunnassa entistä laajemmin.
Diakoniatyö järjestää vuosittain monta joulujuhlaa eri kohderyhmille. On vapaaehtoisten joulujuhla, eläkeläisten joulujuhla ja Koijärven kerhojen joulujuhla. Lisäksi työntekijät vierailevat useissa erilaisissa yhteistyökumppaneiden pikkujouluissa ja joulujuhlissa. Joulujuhlien suuri määrä ja niissä kohdatut ihmiset tekevät näkyväksi, miten merkityksellinen joulun sanoma edelleen on. Joulu kutsuu meitä yhteen toistemme kanssa ja välittämään toinen toisistamme.
Seurakunnan diakoniatyössä toinen iso ja tärkeä asia on taloudellisen avun kohdentaminen sinne, missä tarvitaan tukea, jotta jouluilo voi toteutua. Perinteiset lapsiperheiden jouluavustukset jaetaan hyvissä ajoin ennen joulua, jotta perheille jää aikaa tehdä avustuksen turvin itselleen tärkeät hankinnat ennen aattoa. Diakoniatyössä avustamme paitsi budjettivaroin myös monenlaisten lahjoitusten turvin. Lapsiperheiden jouluavustusten ohessa jaettavaksi voi kuka tahansa niin halutessaan lahjoittaa esimerkiksi uusia ja käyttämättömiä leluja, pieniä lahjakortteja, elokuvalippuja tms. Toivomme, että lahjoituksia ei paketoida. Lahjoituksia vastaanotetaan diakoniatoimistossa ja seurakuntatoimistossa pe 10.12. asti.Myöhemmin saapuneet lahjoitukset eivät välttämättä enää ehdi tämän joulun iloksi perheisiin.
Katukirkon joulujuhla tarjoaa joulunalusviikolla sekä yhteisen juhlan että ruoka-apua seurakuntatalossa. Diakoniatyö osallistuu avustuskassien kustannuksiin ja on mukana juhlassa yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kaikkien näiden juhlien ja avustuksina konkretisoituvan lähimmäisenrakkauden äärellä saamme katsoa kohti seimeen syntynyttä Vapahtajaa iloisin ja kiitollisin mielin. Kuten tutussa virressä 31 lauletaan:
Jo, joulunrauha, saavu, jää
nyt joka sydämeen,
luo toivon, ilon lämmin sää
maailman kylmyyteen.
Anni Lautaporras, Johtava diakoniatyöntekijä, Forssan seurakunta
Diakoniatyön joulujuhlat:
Eläkeläisten joulujuhla to 9.12. klo 13 seurakuntatalossa
Vapaaehtoisten joulujuhla ti 14.12 klo 17 seurakuntatalossa (Kutsutilaisuus, ilmoittautuminen)
Koijärven kerhojen joulujuhla ke 15.12. klo 12.30 Koijärven seurakuntatalossa
Katukirkon joulujuhla ke 22.12. klo 12 seurakuntatalossa