Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Adventin odotus – pitkä vai lyhyt aika?

Oletko joutunut odottamaan elämässäsi jotain asiaa todella kauan?

Oletko joutunut odottamaan vuosikausia, että pääset haluamaasi opiskelupaikkaan? Oletko odottanut kuukaudesta toiseen löytäväsi sopivan tyttö- tai poikaystävän? Oletko odottanut sen unelmien työpaikan avautumista vuodesta toiseen? Jos olet, niin saat kiinni ehkä kalpean aavistuksen siitä, miltä juutalaisista tuntuu? He ovat odottaneet Messiasta saapuvaksi tuhansia vuosia. Koska saapuu Vapahtaja ja rauhan ruhtinas, joka pelastaa kansansa kaikkien sen sortajien keskeltä?

Kristityt ovat sitä mieltä, että vapahtaja on jo saapunut. Hän saapui Jeesuksen hahmossa 2000 vuotta sitten ja vapautti ihmiset syntien orjuudesta. Mutta ensimmäiset kristityiksi kääntyneet juutalaiset olivat  odottaneet Messiasta ainakin kuudensadan vuoden ajan. Pitkä odotus ja toive oli siirtynyt sukupolvelta toiselle, mutta sai lopulta täyttymyksensä. 

Adventti sanana tarkoittaa herran odotusta. Kun kirkkovuosi aikoinaan muotoutui, niin varhaiset kristityt ja kirkkoisät totesivat, että kyllä ennen joulua, eli Herran syntymää, pitää olla kunnollinen odotusaika, jolloin valmistaudutaan Herran tuloon. Siitä muotoutui neljän adventtisunnuntai  perinne.

Nykyisessä maailmanajassa neljä viikkoa voi tuntua pitkältä ajasta valmistautua juhlaan, mutta kun sitä vertaa juutalaisten odotukseen, niin kyseessä on yksi silmänräpäys ajan mittapuulla. Ja toisaalta isoihin juhliin valmistautumiseen kuluu aikaa. Moni siivoaa joulua varten talonsa lattiasta kattoon, valmistaa itselleen tärkeitä  jouluruokia, etsii sopivia joululahjoja ja valitsee hienon juhla-asun. Valmistautuminen on olennainen osa juhlaa. 

Me odotamme jouluna sekä uutista siitä, että Jeesus on syntynyt keskuuteemme pienenä vauvana seimeen, että maailman Pelastajana ja Vapahtajana kuoleman ja synnin vallasta. Jeesus tuo tullessaan toivon sanoman taivasten valtakunnasta, joka haluaa tavoittaa jokaisen ihmisen. Jeesuksen kautta Jumala tulee meitä jokaista lähelle. Armon ovi on jokaiselle auki ja Jumala ei ole kenestäkään kuin yhden henkäyksen päässä. 

Eikö tätä ilosanomaa kannata neljä viikkoa odottaa?

Ilkka Wiio, Humppilan kirkkoherra

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun