30 miljoonaa pakettia grillimakkaraa

Kesän grillauskausi alkaa viimeistään vappuna ja jatkuu aina pitkälle syksyyn. Suosituin grillattava on grillimakkara*). Sitä syödään Suomessa kesäkaudella, toukokuusta elokuuhun, noin 30 miljoonaa pakettia. Lihaisammat grillimakkarat ovat ohittaneet suosiossa niin sanotut perusgrillimakkarat. Broileri on kiilannut grillilihojen ykköseksi. Grillaustrendit, quick & easy sekä BBQ näkyvät ja maistuvat kesän uutuustuotteissa. Grilliruokaa voi syödä huoletta, kunhan muistaa lautasmallin myös kesällä.

Grillimakkaroissa himoitaan uutuuksia, juustomaut ovat suosituimpia

Grillimakkarat ovat suosituinta grillattavaa. Suomessa syödään kesällä joka päivä keskimäärin lähes miljoona grillimakkaraa. HKScanin teettämän grillaustutkimuksen* mukaan 64 prosenttia grillaa kesällä lihaisia, niin sanottuja A-luokan grillimakkaroita. Perusgrillimakkaroita grilliinsä valitsee kesän aikana hiukan useampi kuin joka toinen (57 %). Yhdessä nämä päihittävät grillijuustot ja kasvikset, jotka tulevat kesäkokkien suosikkilistalla seuraavina. Jokaiseen kesäkauteen tulee kauppojen hyllyille kovasti odotettuja, erilaisia makkarauutuuksia, joista jokainen löytää varmasti uuden suosikkinsa.

Grillimakkara on nopea ja onnistumisvarma kesäherkku, joka maistuu kaikenikäisille. Maustetuista grillimakkaroista ylivoimaisesti suosituimpia ovat erilaiset juustomakkarat. Juustot tuovat makkaraan mehevyyttä, täyteläisyyttä ja ne pyöristävät sopivasti mausteistenkin makkaroiden makua. 

Broileri on grillilihojen ykkönen

Broileri on suosituinta grillattavaa lihaa. Sen edelleen kasvava suosio selittyy monella asialla: Olemme oppineet grillaamaan kananpoikaa, ja yksi sen valteista on nopea kypsyminen. Kun broileri on itsessään miedon makuista, on sitä helppo maustaa. Grillilihojen kakkosena on porsaanliha ja kolmospaikalla on naudanliha. 

Näissä kaikissa, broilerin-, porsaan- ja naudanlihoissa, nousussa ovat mehevät ja omissa ryhmissään edullisemmat lihat, kuten porsaan kassler eli niska, broilerin paistileike eli luuton reisipala sekä naudan entrecote, joka on ulkofileen jatkeen rasvaisempi osa. Broilerin- ja porsaanliha ostetaan mieluiten valmiiksi maustettuna, vain joka neljäs haluaa maustaa nämä lihat itse. Naudanlihan maustaminen on tutumpaa puuhaa, sillä kotikokeista 40 prosenttia haluaa maustaa sen itse.

Grillaaminen on huoletonta herkuttelua, kunhan muistaa lautasmallin mukaiset kasvikset

Grillaaminen mielletään usein hiukan epäterveelliseksi, mutta sitä se ei välttämättä ole. Myös grilliateria kannattaa koostaa lautasmallin mukaisesti: puolet kasviksia, neljännes lihaa tai muuta proteiinia ja neljännes esimerkiksi uusia perunoita, pastaa, riisiä tai muuta hiilihydraattia. 

Kesä on loistavaa tuoreiden kasvisten aikaa. Varaa grillin viereen kulhollinen kukkakaalin nuppuja, tuoreita herneitä, porkkanoita, kirsikkatomaatteja tai muita satokauden kasviksia. 

* HKScanin teettämään, Crowstin toteuttamaan grillaustutkimukseen vastasi 800 henkilöä kesällä 2023. 

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun