Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Burgerin Anatomiaa Kylärafla Kannossa
Nyt kohteenamme on maamme 114. suurin kaupunki, Karkkila. Marraskuussa ovensa avannut Kylärafla Kanto ja sen H.F.C. “Högfors Fried Chicken” -burgerista on kantautunut burger-metsästäjän korviin sen verran ylistäviä sanoja, että on aika tarkistaa näiden kauniiden sanelmien pohja. Valmistautukaa matkaan burger-universumin aiemmin valloittamattomalle vyöhykkeelle!
Kylärafla Kanto pyörii yrittäjäkaksikko Inka-Marian ja Jounin toimesta. Heidän apunaan Kannon hienossa ja luokseen kutsuvassa avokeittiössä vipeltää joukko selkeästi asiaansa keskittyneitä ammattilaisia. Kaksikon pitämät pop-up -ravintolat ovat olleet suosittuja ja tunnettuja omintakeisista ja laadukkaista burgereista. Jouni keskittyy antaumuksella keittiön puolen pyöritykseen. Hän leipoo sekä pizzataikinan että sämpylät tarkkaan kehittämiensä reseptien mukaan. Inka on kondiittori, joten tämän perusteella lienee selvää, että niin pääruoat kuin jälkiruoatkin ovat taattua ja originellia Kannon signature -tavaraa.
Ala-Emalin uniikki miljöö hurmaa
Kanto sijaitsee tunnelmallisen Högforsin ruukin alueella. Ala-Emalilla ja sen välittömässä läheisyydessä – käytännössä samassa tilassa – palvelee yksi Suomen upeimmista elokuvateattereista Kino Laika, ja sen viinibaari La Moderna.
Jo lähtökohtaisesti voidaan todeta, että Ala-Emalilla Kino Laika ja Kanto vierekkäin muodostavat palvelukokonaisuuden, joka ei voi olla toimimatta. Kaikki rakastavat elokuvia siinä missä maistuvaa ruokaakin, joten tämä symbioosi tarjoaa elämyksen täyteisiä hetkiä jokaiselle sisään astuvalle. Kotikutoinen ja ihmisläheinen tunnelma on vahvasti läsnä.
Kylärafla Kanto on monipuolinen ja mukavan pienehkö paikka (48 asp.). Se tarjoilee keskiviikosta perjantaihin lounasta ja iltaisin ruokalistalta burgereita, napolilaisen puu-uunin kautta hapanjuureen tehtyä pizzaa, sekä alati vaihtuvia erikoisuuksia raaka-ainetarjonnan mukaan. Kannossa turvaudutaan mahdollisuuksien mukaan lähituotettuihin raaka-aineisiin, mikä on aina hyvä merkki.
Hampurilaisten aatelia
Jo käteen otettaessa laatu välittyy hypistelevien sormien kautta aivoihin. Talon oma milkbun-sämpylä näyttää kauniilta ja tuntuu vakuuttavan tukevalta. Välissä on rapsakaksi paistettua luutonta ja mehukasta kanankoipea, jonka seurana on jäävuorisalaattia, piparjuuri-coleslaw’ta, pekoni-savuchilihilloa, pari siivua mehevää cheddar-juustoa ja talon soossia. Nenäni leikatessa tietään läpi ihanien tuoksujen ja suuni iskeytyessä kohteeseensa, feromonit leviävät kehooni.
H.F.C. on himottavampi kuin Pamela Andersson punaisessa uimapuvussaan ja sen saattaminen viimeiseen leposijaansa tapahtuu vaivatta ja murustakaan jättämättä. Kannon oma paikanpäällä leivottu milkbun on asia, joka nostaa Kannon burgerit omaan uniikkiin paikkaansa tässä maailmassa, ja sen voi sanoa olevan koostumukseltaan, ulkonäöltään ja maultaan täysin orginelli, ihana ja kepeästi makeahko mestariteos itsessään.
Laadukkaat raaka-aineet, sopiva määrä makuja sekä koostumus muodostavat kokonaisuuden, joka iskee vartalon läpi salamaniskun lailla nautinnon aiheuttaessa kehossa värinää. H.F.C.:n hinnan ollessa maltillinen 13 € (!!!), voidaan sanoa, että Kylärafla Kanto on ihmisten elämän laadun parantamisen asialla, oli se sen agendalistalla tai ei.
Hanne Kissan ruokavalinta on Brisket, Broccoli & Valkosipuli -pizza. Tasapuolisuuden nimissä annoskateutta potiessani saan siitä onneksi maistiaisen. Tämä nostaa trippini uudelle, ennen kokemattomalle tasolle.
Jälkiruoka kruunaa taivaallisen kokemuksen
Kun ruokailun jälkeen ajattelen, että tätä pidemmälle taivasta ei ole mahdollista päästä, lähestyy Inka-Maria jo pöytäämme jälkiruokien kanssa. Pienessä söpössä valurautapannussa on paistettu pannukakku, jonka päällä on kookoskermaa, ananasta ja mangoa. Pannari ei muistuta mitään aiemmin maistamaani.
Taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna loppulasku on taivaalliseen sessioon rinnastettuna ilahduttavan kevyt. Annan suurimman kuninkuusluokan suosituksen. Tehkää pöytävaraus, suunnatkaa Karkkilaa kohti ja valmistautukaa elämää muuttavaan kokemukseen.
Teksti ja kuva: Matti Paavilainen