Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.
Vuohenputki on varhaisen kevään salaattiherkku
Monen pihan harmillinen ja vihattukin rikkaruoho on vuohenputki. Se leviää juurakon avulla ja muodostaa tiheän kasvuston ja on varsin sitkeä hävitettävä. Mutta eihän sitä kannata kokonaan hävittää. Se on kevään ensimmäisiä viherherkkuja, mieto hyvä maku kannattaa ottaa talteen ruokalautaselle. Kannattaa sitä ottaa senkin takia, että kasvissa on runsaasti C-vitamiinia.
Vuohenputki kasvaa mattomaisena kasvustona. Se lisääntyy juurakoilla ja sitä pidetään harmillisena, vaikeasti hävitettävänä rikkaruohona.
Tutustumisen alkuun voi lähteä vaikka salaatilla. Makuun voi totutella lisäämällä sitä lehtisalaatin tai kaalisalaatin joukkoon. Vuohenputkisalaattiin sopivat hyvin tomaatti, appelsiini, porkkana, vuohen- tai fetajuusto ja pähkinät. Yllättävä, mutta hyvä kumppani vuohenputkelle on raparperi. Raparperi-vuohenputkipiirakka on keväinen herkku sekin!
Myöhemmin kesällä vuohenputki kyllä kasvaa pitkäksi, lehdet muuttuvat kovemmiksi ja tummemmiksi ja maku vahvemmaksi. Näitäkin lehtiä voi käyttää keittoihin ja muhennoksiin. Lehtiä voi pakastaa tai kuivata talvea varten. Kuivattuna se sopii mainiosti monikäyttöisiin viherjauheisiin. Osuuskunta YrttiVillityksen tuotteissa vuohenputkea on viherjauheessa, vihersuolassa ja pestojauheessa.
Kihtiruoho ja näköiskasvit
Vuohenputkea kutsutaan myös kihtiruohoksi. Kansanparantajat, myöhemmätkin, ovat lieventäneet kihtikipuja levittämällä hyvin hienonnettua vuohenputkisilppua isovarpaan ympärille ja kietomalla sideharsoa ympärille.
Monet arastelevat vuohenputken keruuta siksi että samaiseen putkikasvien ryhmään kuuluu myös vaarallisen myrkyllisiä kasveja. Vuohenputki on loppujen lopuksi kuitenkin helppo tunnistaa sekä lehden muodon että kasvutavan vuoksi, etenkin nuorena. Vuohenputken verso haarautuu kolmeksi lehtihangaksi, ja jokaisessa haarassa on myös kolmijako. Hyvä tuntomerkki on myös raparperimainen ura varressa ja erityisesti aromikas porkkanainen tuoksu. Sen saa esiin hieromalla lehtiä kämmenellä.
Kannattaa opetella tuntemaan ja käyttämään! Nyt on juuri oikea aika.
Teksti ja kuvat Eeva Suojanen