Pusu parhaimmillaan 75-vuotiaana

No, oikeasti? Brunbergin Suukot täyttävät 75 vuotta – luvassa uusia makuja.

Yksi Suomen tunnetuimmista makeisista, Brunbergin Suukko, juhlii tänä vuonna 75-vuotista historiaansa. Makeistehdas Brunberg juhlistaa merkkihetkeä  lanseeraamalla kolme erikoismakua pitkin vuotta. Ensimmäinen juhlavuosimaku tulee kauppoihin maaliskuussa.

Suukkojen historia ulottuu 1800-luvulle

Brunberg on Suomen ainoa suukkovalmistaja, mutta maailmalla samankaltaisia makeisia on nautittu vuosisatojen ajan. Tanskalaiset keksivät Suukkoja muistuttavan flødebollen eli kermapallon vuonna 1807. Myöhemmin kerma korvattiin valkuaisvaahdolla säilyvyyden pidentämiseksi.

Brunbergin tehtaalla Suukkojen valmistus aloitettiin vuonna 1951. Siitä lähtien nämä suklaiset suupalat ovat olleet tärkeä osa suomalaista herkutteluhistoriaa. Suukkojen maku ja koko on säilynyt alusta alkaen melko samanlaisena, vain tuotantometodit ovat ajan saatossa modernisoituneet.

Suukot ovat Brunbergin suurin tuoteryhmä – suomalaisten suosikkimaku on vuosien saatossa vaihtunut. Niitä valmistetaan tehtaalla ympäri vuoden, ja tuotanto vilkastuu entisestään kampanja- ja sesonkiaikoina. Suukkolinjastoon on vuosien varrella tehty mittavia investointeja, jotta valtavaan kysyntään pystytään vastaamaan.

Ensimmäinen maku oli vanilja ja se oli pitkään herkuttelijoiden suosiossa. Nykyään mansikka on ylivoimaisesti myydyin variantti. Myös vaihtuvat sesonkimaut ovat kasvattaneet suosiota kuluttajien kaivatessa vaihtelua klassikkomakujen rinnalle.

Hellyydenosoituksia herkkusuille 

Suukkojen 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi markkinoille tuodaan ennenmaistamattomia erikoismakuja. Ensimmäinen juhlavuosimaku, Vihreä Omena, saapuu kauppoihin maaliskuussa. Maku on herättänyt jo ennakkoon valtavaa kiinnostusta.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun