Kiipula –kätketty helmi!
Kiipula tarjoaa matkailijalle tekemistä koko päiväksi – tai miksei useammaksikin! Janakkalan Turengissa, upeiden maalaismaisemien helmassa sijaitsevan Kiipulan alueella on hyvin hoidettu puistomainen ympäristö sekä paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia kuten frisbee- ja minigolfradat, aktiivipuisto sekä ulkoilumaastot. Ja yöksi voi jäädä omaan Guest Houseen.
Mutta ei Kiipula jätä kylmäksi kukista ja kasveista kiinnostuneitakaan. Kiipulan alueella toimiva opetus- ja kauppapuutarha tuottaa ruukkukasveja kevät- ja joulumyyntiin. 1000 neliön puutarhamyymälä on osa kahvila-myymälä Miinantoria.
Lähituotteita ja kotieläinpiha
Miinantorin kahvilapalvelee arkisin vuoden ympäri ja kesäaikaan myös viikonloppuisin. Kasvien ja kahvilatuotteiden lisäksi valikoimaan kuuluvat Kiipulassa kasvatetut kurkut ja tomaatit. Lisäksi valikoimaan kuuluvat ihanat avomaalla kasvaneet luomujuurekset ja -kasvikset.
Ja jos ulkoa joskus kuuluu kovaa kiljuntaa, ovat Kiipulan välimerenminiaasit Otto ja Ihaa innostuneet melkoiseen kiljahteluun. Miniaasien lisäksi eläinjoukkoon kuuluvat valkoinen riikinkukko rouvineen, kirjava kanalauma, ankkoja, viiriäisiä, kaneja sekä lampaita.
Tervetuloa Elojuhlille!
Kiipulan perinteiset Elojuhlat juhlitaan jälleen perjantaina 25.8. Tänä vuonna tähtiesiintyjänä nähdään Pete Parkkonen ja lapsia viihdyttävät Muumit. Kiipulan alue täyttyy illaksi markkinahumusta ja illan kruunaa upea ilotulitus. Tätä ei kannata jättää väliin!
Tutustu Kiipulaan: www.kiipula.fi
Kiipulantie 507, Turenki