Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Sormet multaan ja kylvöpuuhiin – kaupan siemenhyllyn kautta
Kasvattamalla kesän kasvikset siemenistä saakka säästät rahaa ja saat puutarhaasi monipuolisemman valikoiman lajikkeita. Nyt onkin oikea aika tutustua pienviljelyn saloihin ja päivittäistavarakaupoissa tarjolla oleviin siemeniin.
Miten mahtavalta maistuvatkaan itse kasvatetut tomaatit? Tai kuinka hienoa on ruokaa laittaessa napata yrtit omasta parvekepuutarhasta? Yrttien ja kasvisten pienviljely on mukavaa ja palkitsevaa puuhaa – kunhan kylvön aloittaa ajoissa.
Nyt on juuri oikea aika tutustua siemenvalikoimaan. Siemeniä on puutarhamyymälöiden lisäksi saatavilla myös päivittäistavarakaupoissa. Forssalaisessa tavaratalo Hurrikaanissa siemenhylly pullistelee vielä runsaana näin maaliskuun alkupuolella.
– Suosituimmat siemenlajikkeet myydään kyllä aika pian loppuun, joten omat siemenet kannattaa tulla hakemaan hyvissä ajoin. Täydennyksiä tulee kevään mittaan, mutta kaikista kysytyimmät loppunevat kokonaan jossain vaiheessa, Hurrikaanin myyjä Mirva Allén kertoo.
Maustelajikkeista kotipuutarhureiden suosikkeja ovat monikäyttöiset persilja ja tilli.
– Persiljan ja tillin lisäksi myös basilika on ikisuosikki. Basilikan kasvattaminen on verrattain helppoa ja antoisaa, satoa saa korjattua pitkin kasvukautta.
Tutuista ja turvallisista erikoisuuksiin
Yleisesti hyötytaimien kasvatukseen kannattaa varata noin aikaa noin parisen kuukautta. Lajikkeesta riippuen siemenet kylvetään helmi-, maalis-, huhti- tai toukokuussa.
Siementen lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota laadukkaaseen kasvualustaan eli kylvömultaan. Hurrikaanissakin on mullan lisäksi myynnissä erilaisia kylvöön ja esikasvatukseen soveltuvia kannellisia astioita.
– Riittävän kosteuden lisäksi on huolehdittava riittävästä ilman vaihtumisesta, jottei kylvös pääse esimerkiksi homehtumaan. Valikoimassamme on myös turveruukkuja, joissa taimen voi istuttaa sellaisenaan, kun tulee aika siirtää se esimerkiksi kasvimaalle.
Liian aikaisessa ei kannata kuitenkaan olla, varhainen kylvö saattaa kostautua. Siemenet voivat kärsiä valonpuutteesta ja kasvaa hitaammin. Vähäisen valon takia taimi saattaa kasvattaa ainoastaan vartta ja ensimmäisten lehtien kasvaminen saattaa viivästyä.
– Hyötykasvilajikkeista herneet ovat joka vuosi menestyneitä. Myös eri salaattilajikkeet menevät nopeasti kaupaksi, Allén sanoo.
– Uusia lajikkeita siemenvalikoimaan tulee harvakseltaan. Muistelisin, että tämän vuoden uutuutena on ainakin myskikurpitsa. Muita mielenkiintoisia, hieman erikoisempia lajikkeita ovatesimerkiksi juuripersilja ja vahapapu. Niitäkin kannattaa kokeilla!
Teksti: Sarita Silvennoinen