Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Kuinka eroon lumesta?

Kevätaurinko jo paistaa komeasti. Se tehokkaasti myös sulattaa lunta. Lunta on paikoin paksulti, kun useampi kuukausi sitä on kolattu kyllästymiseen asti sinne, mihin se nyt on saatu vaivoin mahtumaan. Voisi sanoa, että lumen suhteen on kiintiö tältä talvelta täynnä. Nyt askarruttaakin se, miten siitä nopeimmin pääsisi eroon. Aurinko saa tehdä tehtävänsä, mutta jotenkin sulamista haluaisi auttaa.

Tuhkaa ja multaa nurmikolle

Talvella pelloille lumen päälle levitetään kalkkia maaperän pH-arvojen parantamiseksi. Kun kyseessä on ollut tummempi kalkkikuona, on se kevään mittaan selvästi jouduttanut lumen sulamista näiltä pelloilta. Tummempaan pintaan aurinko niin sanotusti tarttuu paremmin, kun vaaleasta pinnasta se heijastuu takaisin. Konstia voisi käyttää myös kotinurmikoilla, jos ei ole vaaraa esimerkiksi lasten vaatteiden likaantumisesta.  Jos ei kaupasta ei sopivaa tuotetta löydy, voi nurmikolle ripotella ohuelti vaikkapa tulipesien talven aikana kertyneitä tuhkia. 

Toinen vaihtoehto nurmikoille ja pihapiirin lumille voisi olla perinteisen mullan levittäminen. Nurmikot kaipaavat aika ajoin lisämultaa, joten tästä luonnon materiaalista ei ole mitään haittaa. Vain ohut kerros riittää auringon sulatusefektin lisäämiseksi. 

Uusi lumi vanhan surma

Mitä tämä sananlasku tarkoittaa? Sitä, että jos on lämmintä ja sataa märkää lunta, niin se sulattaa vanhaa lunta eli lunta, jonka päälle märkä lumi sataa. Tämä ilmiö on mahdollista kevättalvella. Toki jos ilmat pysyvät viileinä ja lunta tulee oikein runsaasti, lumienlähtö hidastuu. 

Veden olomuodoista yksi on höyry. Kuuma höyry sulattaa lumen hetkessä. Suomesta löytyy höyrytykseen erikoistuneita firmoja, jotka auttavat kuuman höyryn kanssa sulattamaan esimerkiksi pintavesikaivoja, rännien jäitä sekä rakenteilla olevien rakennusten jäätyneitä perusteita. Jos lompakolla on kokoa ja lumet sapettavat, ehkä höyrytätkin koko pihasi ja lumet ovat tiessään nopeammin kuin arvaatkaan. Tässä keinossa lienee vaarana tulviminen, jos otat höyrytyksen paikalle lumikerroksen ollessa vielä paksu ja viemäreiden jäässä. 

Lumen kaatopaikat

Kaupunkien kuljetuskalustot ovat kärränneet lunta hartaasti lumenkaatopaikoille. Sinne on myös yksityisillä pääsy omia kuormiaan tuomaan. Katumestari Mikko Vähä-Touru Forssan kaupungilta muistuttaa, että lumenkaatopaikka on ainoa paikka, minne lunta Forssassa saa viedä. Lumia ei saa kärrätä kadun varteen. Vähä-Touru kertoo lumenkaatopaikan olevan kaupunkilaisten käytössä vuorokauden ympäri 24/7. Lumi tulee kaatopaikalla kipata penkalta alas, mikäli penkka kestää. Keskelle kenttää kasoja ei saa oman mielen mukaan kippailla. Kaupungin lumet kuormataan pois alkaen kriittisistä paikoista. Vähäisemmät lumet saavat katumestarin mukaan sulaa itsestään. Kikkaskonsteja lumensulattamiseen ei käytetä.

Hiekoitusta, jääsulaa ja suolaa

Viime ajat on saatu taiteilla jäisillä kulkureiteillä kanssa. Hiekoitusmurske toimii niin kauan, kunnes se uppoaa jään sisään. Toisaalta sekin nopeuttaa jään sulamista, kun murske rikkoo sen tiiviyttä ja yhtenäisyyttä. Käytä siis huoleti hiekoitusta. 

Jääsula on Kekkilän tuote, jonka avulla luvataan tehokkaasti ja nopeasti sulattaa jäiset kulkureitit, kuten pihat, portaat ja kiveykset. Se ei sisällä kasveille ja muille pihan kulkijoille haitallista suolaa eikä vahingoita myöskään kiveyksiä ja autonrenkaita. Jääsula on ureapohjainen ja turvallinen myös lemmikkieläimille. Kenties kokeilemisen arvoinen tuote siis. 

Ja se suola. Sitä on levitetty maanteille talven mittaan ties kuinka paljon. Suola aiheuttaa autoille korroosiovaurioita ja pilaa mokkapintaiset Uggit valkoisilla raidoilla. Ympäristöllekään se ei ole paras vaihtoehto, koska se aiheuttaa pohjavesien pilaantumista. 

Aurinko hoitaa

Lopputulema on kaikkien tarjottujen konstien jälkeen kuitenkin se, että luonto hoitaa tämänkin homman. Ovat ne lumet aina ennenkin juhannukseen mennessä sulaneet. Miksi siis väsyttää selkää ja tuhlata rahojaan. Takatalvikin ehtii vielä tulemaan, mutta aurinko voittaa, kunhat maltat odottaa.

Teksti ja kuva: MetsäAnna

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun