Paluu lapsuudenkotiin vuosikymmenten jälkeen

Menemme sisään entiseen koulurakennukseen, missä taiteilija Katja Kuunainen ottaa meidät vastaan yhdessä yorkshirenterrieri Mimin ja mäyräkoiran ja chihuahuan lapsen Tiitun kanssa. Nokialla asuvalla Katjalla on kiinteistössä ateljeetila, missä hän maalaa ja elää joka viikko maanantaista perjantaihin.

Vanha koulu tuli Katjan elämään, kun hänen silloinen puolisonsa Ari huomasi kiinteistön olevan myynnissä.

– Ari sanoi, että mennään katsomaan sitä taloa. Olin ollut jo neljässä taloprojektissa mukana, joten sanoin, että emme taatusti mene. Ari sai kuitenkin ylipuhuttua, Katja kertoo.

Paikan päällä eräänä päivänä vuonna 2013 Katja mietti, mihin tarkoitukseen talo voisi sopia. Neljä ulko-ovea tarjosi mahdollisuuden remontoida kiinteistöön yhtä monta asuntoa.

– Meillä oli tarkoitus muuttaa Vanhalle koululle ja laitoimme Ypäjän kotimme myyntiin, mutta se ei mennyt kaupaksi, joten otimme entisen koulun asuntoihin vuokralaisia. Kolme vuotta myöhemmin meille tuli ero, myimme kiinteistön, ja minä muutin Tampereelle.

Tampereella Katja löysi rakkauden ja kaupungin keskustasta tilan, jossa hän piti taidegalleriaa.

– Sinnittelin koko korona-ajan, kunnes sain tarpeekseni ja luovuin galleriasta, jonka yläkerrassa maalasin. Koska sitten ei enää ollut työtilaakaan, soitin Matti Ylitalolle, jolle olimme myyneet Vanhan koulun. Hän on ihana vuokranantaja, jonka olen tuntenut jo partioajoistani saakka.

Mörköjä vintillä

Vanhaa koulua Katja Kuunainen luonnehtii erittäin inspiroivaksi paikaksi, missä vallitsee ihana turvallisuuden tunne. Mukavan lisän tuo se, että talossa asuu muitakin ihmisiä.

Merja Ruskeeniemi muistelee, että kiinteistössä on ihmisten ja lemmikkieläinten lisäksi asunut muutakin porukkaa.

– Tässä talossa riitti mörköjä. Niitä oli vaikka kuinka paljon varsinkin vintillä, mutta myös ulkovessassa ja liiterissä, Merja kertoo.

Loimaalla on Katjan mielestä hyvä asua, sillä kaupunki on sopivan pieni, ja apua saa aina tarvittaessa, kun ympärillä on tuttuja ihmisiä. Merja pohtii, että iso kaupunkimiljöö puolestaan voi olla liian stressaavakin.

– Täällä ihminen voi olla yksilö, ja inhimillisyys on enemmän voimissaan kuin suurissa kaupungeissa, Katja toteaa.

Suuri seikkailu

Siirrymme tuttuun miljööseen, koulurakennuksen puutarhaan.

Reitin varrella rakennukseen kiinnitetyt tikapuut kulkevat noin kuuden metrin korkeuteen. Niitä pitkin kaksivuotias Merja kiipesi talon katolle, josta järkyttynyt isä onnistui hänet pelastamaan.

Puutarhassa on edelleen vanhoja puita ja rannassa iäkäs saunarakennus.

– Tämä paikka on suuri seikkailu ja maisema puustoineen ja jokineen syvällä sielussani. On hienoa kuulla, että täällä on niin harmonista elää edelleen, Merja toteaa.

– Tunnen, että tällä talollakin on sielu. Kun olin ulkona maalaamassa tuntui, että talo puhui minulle vanhana arvokkaana rouvana, joka on kaiken nähnyt. Talohan on rakennettu silloin, kun Suomi oli Venäjän vallan alla, Katja kertoo.

Merja pohtii, että ihminen tarvitsee historian ja jatkumon eikä pelkkää nykyhetkeä. Vanhan koulun hän sanoo edustavan rauhaa, tiettyä pysähtyneisyyttä ja sielunmaisemaa.

Käsitelty trauma

Tunteikas vierailu on päättymässä. Merja ja minä ajelemme kumpikin tahoillemme kotiin. Myöhemmin illalla saan Merjalta viestin.

– Kun aikoja sitten olimme muuttaneet pois Vanhalta koululta, en ymmärtänyt sitä, että vieraat ihmiset tulivat asumaan sinne meidän kotiimme. Nyt trauma tuli käsiteltyä, ja olen kiitollinen siitä, että sain tavata Katjan. Ihan kuin olisin tuntenut hänet aina, Merja kirjoittaa.

Muutimme uuteen kotiin Loimaan Puutarhurinkadun varrelle vuonna 1966. Koulutyö Vanhalla koululla päättyi vuonna 2012.

Teksti: Leena Ruskeeniemi

Kuvat: Leena Ruskeeniemi ja Katja Kuunainen