Vanhusneuvostolta aloite hyvinvointilautakunnasta Somerolle

selective focus photo of woman with sunglasses

Vanhusneuvosto esittää aloitteenaan Someron kaupungille hyvinvointilautakunnan perustamista. Vuoden toisessa kokouksessaan vanhusneuvosto hyväksyi myös viime vuoden toimintakertomuksen sekä kuuli Toimintakykyisenä ikääntyminen -projektin esittelyn.

Vanhusneuvosto päätti esittää aloitteenaan Someron kaupungille, että Somerolle perustetaan hyvinvointilautakunta, jonka vastuualueeseen kuuluvat esimerkiksi kirjasto-, liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut, kansalaisopisto- ja musiikkiopisto-palvelut, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, nuorisovaltuusto ja vanhus- ja vammaisneuvosto.

– Somerolla sivistyslautakunnalla ja sivistystoimella on laaja työkenttä ja suuri työmäärä, perustelee vanhusneuvoston puheenjohtaja Pertti Tamminen hyvinvointilautakunnan tarvetta.

Vuoden 2022 toimintakertomuksesta selviää, että vanhusneuvosto on toiminut aktiivisesti, ja kokouksia oli vuoden aikana yhteensä 10. Lausunnot vanhusneuvosto antoi vammaispoliittisesta ohjelmasta ja hyvinvointisuunnitelmasta sekä Tervaskannon korvaavan uudisrakennuksen luonnoksista.

Projektipäällikkö Mari Luonsinen esitteli vanhusneuvostolle Toimintakykyisenä ikääntyminen –projektia, jota hallinnoi Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushanke. Projektin tarkoituksena on sujuvoittaa ikääntyneiden ohjautumista hyvinvointia ja toimintakykyä edistävään toimintaan ja yhtenäistää alueella toimintakykyä edistävän liikunnan käytänteitä.

Vanhusneuvosto on lakisääteinen vaikuttamistoimielin, johon Somerolla kuuluu seitsemän jäsentä. Heistä viisi edustaa eläkeläisjärjestöjä, yksi kaupunginhallitusta ja yksi perusturvalautakuntaa. Vanhusneuvoston puheenjohtajana toimii Pertti Tamminen.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun