Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Taipaleen koulupiiri 100 vuotta
Koulun toiminta alkoi 22.8.1922 vuokratiloissa Taipaleen tilalta.
Kuva alakoulusta vuodelta 1968. Kuvassa keittäjä Jenny Jalasjoki ja opettaja Päivikki Janhunen.
Varsinainen kansakoulurakennus vihittiin käyttöön 12.10 1924. Ensimmäiset opettajat olivat Aili Salomaa ja Iivari Järvelä. Myöhemmin opettajina toimivat mm. Harry Saarivuori, Lyyli Saarinen sekä käsityönopettajana Lilja Uoti, Pentti ja Hilkka Mäkinen, Päivikki ja Kalevi Janhunen, Jaakko Arvela, Maj-Leena Leppäkoski ja Pentti Jurvainen.
Isäni Kalle Tuki muisteli, että osa tavaroista vietiin oppilaiden voimin uuteen hienoon koulurakennukseen. Pulpetit tulivat Sortavalan Helylän huonekalutehtaalta ja ne kuljetettiin asemalta hevoskyydillä koululle. Myös koululle johtavan soratien koivukuja on isäni mukaan oppilaiden istuttama, hänkin sai kunnian yhden istuttaa.
Koulussa toimi myös keittola ja vielä ainakin 60-luvun alkupuolella, kun itse kävin koulua, mukana piti ollamaitopullo ja leivät itseltä. Myöhemmin koulussa tarjoiltiin aterialla näkkileipää ja maidot peltisestä mukista. 60-luvulla kirjat yleisesti ottaen olivat vielä ylellisyyttä. Koulussa oli ihana ”kirjastokaappi”. Kaapista sai lauantaisin lainata kirjoja ja edelleenkin muistan sen ihanan muovin tuoksun millä kirjat oli päällystetty.
Päivikki Janhunen tuli kouluun opettajaksi 1967 ja toi mukanaan uusia tuulia. Kylällä ihmeteltiin mm. tavaamista äänteillä, joka oli ennenkuulumatonta. Lukemaan kyllä opittiin.
Tärkeitä tapahtumia koulussa olivat joulu- ja kevätjuhlat, joihin harjoiteltiin ohjelmia hartaudella. Ainakin näytelmä oli aina pakollinen ohjelmanumero. Juhliin kutsuttiin aina oppilaiden perheet. Välitunnit olivat yhdessä tekemistä ja leikkimistä. Pihalla koivujen alla oli ”konkkausruudukko”, joka oli maahan niin kaiverrettu, että saattaisi löytyä pihalta vielä tänäkin päivänä.
Koulu toimi iltaisin nuorison harrastuspaikkana. Ainakin 4H-kerho kokoontumiset, talvisaikaan kerran viikossa, olivat siellä. Kesäisin koulun takapihalla oli lentopallokenttä, jossa perjantaisin kokoonnuttiin isolla porukalla pelailemaan ja seurustelemaan – mukana porukkaa Huhtaaltakin.
Audiovisuaalisia laitteita kuten tv:tä ei koulussa vielä -60-luvulla ollut. 1968 talviolympialaisia käytiin siksi katsomassa sijaisopettajan toimineen Eeva-Liisa Savolaisen kotona.
Viimeinen kouluvuosi päättyi keväällä 1973 ja koulu suljettiin. Nykyäänkin koulun rakennus on yksityisomistuksessa.
Teksti: Eva Sunabacka, osin muistelemassa oli myös Erja Anttila. Vuosiluvut koulun vihkimisestä ja rakentamisesta on Taipaleen Matkaa -kirjasta.