Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Uuden edessä – Forssan varhaiskasvatus kuuntelee lasta ja tukee vanhempia
Forssan kasvatus- ja opetuspäällikkö Tiina Kemppainen on toiveikkaana uuden vuoden alussa: Varhaiskasvatuksen henkilöstö on motivoitunutta, työlleen uskollista ja tulevana vuonna varhaiskasvatuksessa panostetaan etenkin työhyvinvointiin.
Vuosi 2022 tuo varhaiskasvatukselle mukanaan muutoksia. Elokuussa tulee voimaan varhaiskasvatuslain muutos, joka vaikuttaa valtakunnallisiin varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja sitä kautta myös Forssan varhaiskasvatussuunnitelmaan (VoxForssa). Lakimuutos vahvistaa lapsen oikeutta tarvitsemaansa tukeen varhaiskasvatuksessa. Toimintaan vaikuttaa myös mm. elokuussa voimaan tuleva laki perhevapaauudistuksesta.
Forssassa tämän lisäksi kaksi päiväkotia muuttaa uusiin tiloihin monitoimikeskus Akvarelliin. Ja vaikka yleisesti lasten lukumäärä on laskussa, varhaiskasvatuksen osallistumisaste on kasvussa.
− Forssassa 1-6 -vuotiaiden osallistumisaste on yli valtakunnallisen 77 %:n. Kuukausien välistä vaihtelua toki on ja siten korkein osallistumisaste on ollut huhtikuussa 2021 87 % ja matalin elokuussa 74 %. Osallistumisaste on kasvanut edelleen myös edelliseltä kaudelta, Tiina Kemppainen toteaa.
Pandemia koettelee
Pandemia on koitellut varhaiskasvatusta vuoden vaihtuessa poikkeustilalla ja tällä hetkellä haasteena on sijaisten löytäminen.
− Aikaisemmin pärjättiin muilta sairauksilta, mutta nyt pandemia ja muut sairaudet koettelevat henkilöstöä. Muutenkin alalle tarvitaan lisää koulutettuja työntekijöitä, Tiina Kemppainen pohtii.
Kokopäivähoito vastaa lapsiperheiden tämän hetken tarpeita ja perheet voivat valita 10-35h/vko oman tilanteensa mukaan. Malli on perheystävällinen. Kokopäivähoidon lisäksi Forssan yksi vuoropäiväkoti noin sadalla paikalla vastaa alueen tämän hetken tarpeeseen.
Välitämme perheistä
Perheiden tukemiseksi tehdään yhteistyötä muiden lapsiperheille palveluita tarjoavien kanssa.
− Välitämme perheistä ja tarvittaessa tarjoamme perheen tarvitsemaa tukea yhteistyöllä FSHKY:n kanssa esim. lyhytaikaisen kotipalvelun avulla.
Varhaiskasvatuksessa päivittäin kohdataan perheitä, selvitetään pandemiaan liittyviä ohjeita ja tiedotetaan toiminnasta terveysviranomaisten ohjeiden mukaan. Perheille Forssan varhaiskasvatuksen toiveena on, että ”heti kun ilmenee palveluillemme vaikka vielä varmistumatonkin tarve, ole yhteydessä palvelukoordinaattoriimme”.
Päättäjiin Forssassa ollaan tyytyväisiä, mutta heiltä toivotaan edelleen ymmärrystä palvelutarpeen vuosivaihteluihin. Toiveena kaikille on avoimuus, ollaan yhteydessä varhaiskasvatuksen väkeen, kysytään ja kommentoidaan, jos jokin varhaiskasvatukseen liittyvä askarruttaa mieltä.
Vuonna 2022 Forssan varhaiskasvatuksessa kehitetään toimintaympäristöä, pedagogista toimintaa ja luodaan lapsille elämyksiä sekä tarjotaan laadukasta palvelua. Tärkeintä Forssan varhaiskasvatukselle on kuunnella lasta, tukea vanhemmuutta ja käydä pedagogista keskustelua.
Teksti: Minna Al-Taeshi