Riikka Viljaselle tunnustus vuosien työstä kyläyhteisön hyväksi
Hämeen Kylät ry on valinnut Matkun kylän aktiivin Riikka Viljasen Hämeen Paikallistoimijaksi 2026. Lähes kahden vuosikymmenen ajan kylätoiminnassa mukana ollut Viljanen on ollut rakentamassa Matkun yhteisöllisyyttä, kehittämässä kylätaloa ja viemässä eteenpäin hankkeita, joiden vaikutukset näkyvät kyläläisten arjessa edelleen.
Kun tieto Hämeen Paikallistoimija 2026 -valinnasta tuli, yllättyi Riikka Viljanen iloisesti. Tunnustus tuntuu erityisen merkitykselliseltä, sillä yhdistystoiminta ja vapaaehtoistyö ovat kulkeneet mukana jo pitkään.
– Kyllähän se hyvältä tuntuu. On mukavaa, että vapaaehtoistyötä ja yhdistystoimintaa arvostetaan. Tähän on tullut käytettyä paljon aikaa vuosien varrella, Viljanen sanoo.
Ihmiset ovat toiminnan tärkein voimavara
Viljanen lähti mukaan Matkun kyläyhdistyksen toimintaan vuonna 2009, mutta kokemusta yhdistystyöstä oli kertynyt jo aiemmin muun muassa maa- ja kotitalousnaisissa. Vuodesta 2024 lähtien hän on toiminut myös Koijärven Alueen Kylät ry puheenjohtajana. Vuosien varrella hän on hoitanut kyläyhdistyksessä monia luottamustehtäviä sihteeristä rahastonhoitajaan ja puheenjohtajaan.
– Aikoinaan minut pyydettiin mukaan kyläyhdistyksen toimintaan, ja sille tielle jäin. Ihmisten kohtaaminen motivoi, ja tykkään tehdä asioita yhdessä. Kun tekee hyvää toisille, saa samalla hyvän mielen myös itselleen.
Kylätalo uudistui talkoovoimin
Viljaselle yksi Matkun kyläyhdistyksen mieleenpainuvimmista projekteista on ollut kylätalon mittava peruskorjaus 2010-luvun puolivälissä. Projekti toteutettiin Leader-rahoituksen ja talkootyön turvin. Yli 100 000 euron hankkeessa kylätalolle rakennettiin muun muassa terassi, wc- ja saunatilat sekä nuorisotila. Entisestä kauppasalista tehtiin juhla- ja tapahtumasali, ja lisäksi rakennus maalattiin sekä piha asfaltoitiin. Viljasen mukaan onnistumisen takana olivat ennen kaikkea talkoolaiset.
– Ensimmäinen iso hanke vähän jännitti. Vastuu oli suuri, mutta mukana oli todella osaava porukka, Viljanen muistelee.
Kylätalo pitää kylän elävänä
Matkussa vakituisia asukkaita on noin 700, ja kesäisin kylää elävöittää vielä 400–500 mökkiläistä. Matkun kylätalon merkitys on vuosien saatossa vain kasvanut, kun monet palvelut ovat kadonneet.
– Aikanaan Matku oli vilkas teollisuuskylä ja täällä oli paljon yrityksiä. Kaupat ja koulu ovat sittemmin hävinneet, joten kylätalo on tärkeä paikka, joka pitää toimintaa yllä ja kokoaa ihmiset yhteen.
Vaikka tunnustus ilahduttaa, Viljanen kantaa huolta kylätoiminnan tulevaisuudesta. Hänen mukaansa talkoolaisia on aiempaa vaikeampi löytää, ja yhdistystoimintaan tarvittaisiin lisää nuoria. Huolta herättää myös Leader-rahoituksen jatkuvuus.
– Pienille kylille Leader-rahoitus on todella tärkeää. Toivottavasti sitä riittää jatkossakin, Viljanen sanoo.
Koijärveltä kotoisin oleva Viljanen on asunut Matkussa lähes 40 vuotta, eikä into kylän kehittämiseen ole hiipunut.
– Kyllä tämä on koti. On hienoa nähdä, että omalla tekemisellä on voinut olla merkitystä koko kylälle.
Teksti: Pauliina Withanage, kuva: Hämeen kylät ry



