Kapu-kissasta tuli virallinen sankari
Muistatko Kapun tarinan joulukuulta? Sen, miten levottomasti käyttäytynyt kissa herätti omistajansa keskellä yötä – ja miten tuo yöllinen hälytys johti ihmishengen pelastamiseen? Nyt Kapun teko saa virallisen tunnustuksen, kun Suomen Kissaliitto myöntää sille Sankarikissan arvonimen.
Joulukuisena yönä Kapu herätti omistajansa Jorma Brusin poikkeuksellisella käytöksellään. Ulkona selvisi, että pakkaseen oli eksynyt yli 90-vuotias mies, joka ei muistanut, missä asui. Ambulanssi ehti paikalle ajoissa – ja Kapun tarkkaavaisuus osoittautui ratkaisevaksi.
– Kaikki tulevat juttelemaan kaupassa, mutta eivät sentään ole halunneet itse sankaria tavata, Brusin nauraa ja muistelee viimekertaisen artikkelin herättämää huomiota.
Suomen Kissaliitto myöntää vuosittain Sankarikissan arvonimen kissoille, jotka ovat estäneet onnettomuuksia, varoittaneet vaarasta, pelastaneet ihmishenkiä tai tehneet muita poikkeuksellisia tekoja. Tunnustuksia on jaettu vuodesta 2015 lähtien ja arvonimen saa keskimäärin vain 2–3 kissaa vuodessa. Arvonimen voi saada niin rotu- kuin kotikissakin, sillä sankaruus ei katso rotua.
– Sanoin silloin tyttärelleni, että kumpa tässä kissassa olisi jotakin erikoista. Ja nytpä siinä todella on! Brusin iloitsee.
Kapu saa nyt Kissaliiton myöntämän virallisen Sankarikissa-tittelin, ja omistajalle luovutetaan kunniakirja. Forssasta löytyykin nyt aivan oikea, palkittu sankari – joka tosin itse saattaa olla kiinnostuneempi iltapäivän torkuista ja herkullisista välipaloista.
Teksti ja kuva: Pauliina Withanage



