Kevättä kohti
Napoleon sanoi aikanaan, että ”Ihmiset ovat kuin numeroita. Heillä on arvo vain paikkansa mukaan”. Lause tuntuu pitävän paikkansa edelleen valitettavan hyvin. Ihmiset arvotetaan järjestykseen monessa paikassa, monella tavalla ja kyyti on kylmää säätilasta riippumatta.
Tämä kevät on vaalien aikaa. Muuttaako vaalit mitään – sitähän moni pohtii, vastaa ei ja jättää asian sikseen. Mutta kukas asioille sitten voi, jos ei juuri ihmiset. On vain pidettävä kaksin kourin kiinni ajatuksesta, että ihmiset voivat. Me voimme.
Jos me lakkaamme välittämästä toisista ihmisistä, johtaa se vääjäämättä siihen, ettei meistäkään kukaan välitä. Ja välittämistä kaipaavat – ja kaipaamme – usein eniten juuri silloin, kun sitä vähiten osaamme pyytää. Joskus silloinkin, kun emme sitä ihan ehkä niin ansaitsisikaan.
Kevätaurinko alkaa vähitellen pilkahdella ja lämmittää. Se on kummallinen ilmiö, koska se herättää aina toivon paremmasta. Kömmimme kuin karhut talviuniltamme ja elämä alkaa vähitellen virrata. Toivo herää, että asiatkin saataisiin paremmalle tolalle, elämä olisi helpompaa ja käsi löytäisi käden, ja talven yksinäisyyskin helpottuisi.
Sellaista se on toivo. Pidetään siitä kuunni.
Maire Soiluva
Päätoimittaja
