Rauhoittuminen tekee hyvää
Elämä kohisee ympäri vuoden, ympäri vuorokauden.
Hiljaista hetkeä ei enää ole eikä tule. Aina joku paikka on auki, aina jonnekin voi mennä, aina jostakin tulla. On työpaikkoja, joissa koneet käyvät yötä päivää ja ihmiset tekevät työtään vain vuoroja vaihtaen.
Pääsiäinen oli ennen hyvin hiljainen ja rauhallinen. Suurin osa kaikista paikoista oli kiinni, ihmiset olivat paikoillaan, oli hiljaista. Lapsena se aika oli joskus pitkää, suorastaan tylsää.
Hiljaisuus tekee hyvää. Se saa kuulemaan omat ajatukset. Rauhallisuus saa ihmisen kehonkin lepäämään. Tylsyys herättää luovuuden. Mitään tekemättömyydestä nousee moni hieno ajatus ja idea.
Mitä jos kokeilisit tulevana pääsiäisenä? Ensin pieniä hetkiä, jolloin et tee mitään. Olet vain ja ajattelet. Kaikkia niitä asioita, joissa arjen hulinassa ei oikein ehdi tai jaksa. Kuuntelisit itseäsi ja ehkä tulisit siinä sivussa vaikka vahingossa kuunnelleeksi toistakin ihmistä.
Rauhoittumisella ja hiljentymisellä on valtava merkitys myös ihmisen terveydelle. Kun stressihormonin taso kehossa laskee, koko kroppa kiittää. Alussa voi olla vieroitusoireita, mutta ne menevät ohi.
Maire Soiluva
Päätoimittaja