Rauhallista Joulua kaikille Kotiseutulaisen lukijoille

Joulu lähestyy. Monella tavalla, monelle erilaisena. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa viettää joulua. Osa jättää sen ihan viettämättä, oman onnensa nojaan. Toiset valmistelevat sitä viikkoja ja viettävät sitä tarkkojen perinteiden mukaan.

Onneksi meillä on mahdollisuus valita. Suodaan se vapaus kaikille, ei arvostella ei voivotella, ei vaadita. 

Rauhallinen joulu olisi useimpien, ainakin aikuisten ja vanhempien ihmisten, mielestä hyvä joulu. Lasten joulu on erilainen, sen pitääkin sisältää sitä sadunomaista jännitystä ja säpinää. Annetaan se rauhallinen joulu lahjaksi puolisolle tai kumppanille, naapureille, tutuille ja tuntemattomille. Annetaan lapsille lahjaksi selvä, turvallinen ja iloinen joulu.

Jos jouluksi haluaa oikein hyvän joulumielen, laitetaan lahja tuntemattomalle lapselle keräykseen, joka vie lahjan sinne, minne sitä ei muuten tulisi. Soitetaan yksin joulua viettävälle tai kutsutaan vaikka joulukahville. 

Mistään ei saa niin hyvää mieltä, kun hyvän mielen jakamisesta, hyvän tekemisestä. Annetaan se lahja itselle.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille Kotiseutulaisen lukijoille. Tapaamme jälleen tammikuussa, kun uusi vuosi on alkanut. Toivotaan, että siitä tulee rauhan vuosi. Se olisi paras lahja koko maailmalle.

Maire Soiluva
Päätoimittaja

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun