Onnea matkalle!

Onnea kaikille valmistuville, koulunsa päättäville ja kevään ylioppilaille.

Koulu on monelle turvallinen, hyvin raamitettu, ohjattu polku. Se alkaa hyvin pienenä ekaluokkalaisena, kun maailma on vielä kamalan iso ja kaipaa turvaa monella tavalla koulutiellään. Sen tien toisessa päässä ollaan jo isoja, elämä aukeaa suurena seikkailuna silmien eteen ja on aika valmis maailman valloitukseen.

Niin pitää ollakin. Vaikka me tietäisimme miten kivikkoinen voi tulevaisuuden rakentaminen olla, ei saa viedä toivoa. Se kuuluu nuoruuteen. Niin kuin kuuluu vähän epärealistinenkin kuvan omista voimista ja kyvyistä, mutta se antaa potkua eteenpäin. Nykyään ei enää – onneksi – opeteta, että ”joka kuuseen kurkottaa” , vaan päinvastoin. Pitääkin yrittää, pitääkin ylittää…  Vaikka ei sekään ole mikään pakko. Toisen tie on mutkainen, toisen suora kuin junan raiteet. Jokaiselle tulee eteen niitä kohtia, missä mieluista vaihtoehtoa ei ole, mutta jotain täytyy valita.

Viimeisellä kiitoradalla sen vasta oikeastaan oivaltaa, että ilman ensimmäistä vastoinkäymistä en olisi ollut valmis selviämään toisesta vastoinkäymisestä ja niin edelleen. Sitähän se kasvu on, selviytymiskyvyn kehittymistä.

Silloin, kun on elämä edessä, siihen pitää tarttua kaksin käsin. Ei tarvitse tehdä loppuelämän valintoja – ammattia ja uraa voi elämän matkalla vaihtaa nykyään useammankin kerran. Eikä kaikista tule korkeakoulutettuja tohtoreita – mutta se on kuitenkin varmaa, että jos osaat tehdä ruokaa, rakentaa talon tai korjata auton, Sinulla tulee olemaan iloa ja hyötyä taidoistasi koko elämän ajan. Kaikki työ on arvokasta, kaikkien alojen ihmisiä tarvitaan – onnea siis Sinulle, valitsetpa minkä alan tahansa!

Maire Soiluva
Päätoimittaja

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun