Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Juhlapäivänsä sankareita
Kuva isästä on kuva turvallisuudesta. Sitähän se juuri parhaimmillaan on. Isä on turvallinen stoppari suuren maailman ja lapsen välillä. Kun isä vanhenee ja hänestä tulee pappa tai vaari, on hän edelleen suodatin, joka pitää huolta, avittaa ja opettaa. Yhdessä vietetyt tunnit ovat arvokkaita ja tärkeitä.
Onneksi isän rooli on muuttunut. Isä ei enää ole se hahmo, joka tulee töistä ja komentaa päivän aikana tehdyistä kepposista. Isä saa osallistua lapsen elämään ja olemassaoloon alusta asti, ihan pienokaisen syntymän hetkestä. Isällekin annetaan mahdollisuus muodostaa kiintymyssuhde lapsensa kanssa.
Isänpäivän viettotapoja on yhtä monta kuin on isää ja isoisää. Ei ole oikeita tai vääriä tapoja, jokaisella olkoon omansa. Mutta juhlia päivää kannattaa. Jokainen isä ja isoisä olkoon päivänsä sankari
– vaikka hän ei ehkä olisikaan kaiken aikaa läsnä tai välimatkaakin on. Muistaminen ei aina vaadi paketteja ja lahjoja, isoisälle se puhelinsoitto saattaa olla päivän tärkein tapahtuma. Yhteydenpitokeinoja ja –välineitä on, vaikka soittaisi videopuhelun, niin että pienetkin ovat mukana – välimatka häviää ja päivästä tulee juhlapäivä.
Hyvää Isänpäivää!
Maire Soiluva
Päätoimittaja