Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Yhdessä yhteisen hyväksi

Elämässä on hyvin vähän asioita, jotka olisivat irrallisia kaikesta muusta – vähän kuin käytöstä poistettu majakka autiolla saarella. Asiat ketjuuntuvat, limittyvät ja lomittuvat toisiinsa, ihan niin kuin ihmisetkin.Jos kotiseutumme voi hyvin, voivat asukkaatkin hyvin ja toisinpäin. Jos asukkailla asiat ovat hyvin, voi koko seutu hyvin.

Siksi työ kotiseudun hyväksi on arvokasta, koska se lisää kaikkien hyvinvointia. Mitä se hyvinvointi kenellekin on, se on tietysti eri asia, mutta jos pysytään sellaisissa arkisissa ja yleisissä asioissa. Kuten työ, koti, toimeentulo ja palvelut, joita enemmistö käyttää tai tarvitsee.

Jokaisella asukkaalla on myös mahdollisuus vaikuttaa oman kotiseutunsa hyvinvointiin. Jokainen voi esimerkiksi pitää yllä kotiseutunsa hyvää mainetta. Voi huolehtia oman ympäristönsä siisteydestä ja puhtaudesta. Voi pitää ns. nurkat kunnossa. Jokainen voi käyttää oman kotiseutunsa palveluita ja siten edistää niiden pysymistä paikkakunnalla. Jokainen voi ja saa ottaa myös kantaa oman kotiseutunsa asioihin ja siten myös edistää hyvinvointia. Mahdollisuuksia osallistua keskusteluun asioista rakentavasti on monia, jos niitä vain haluaa käyttää.

Eikä se mitenkään mitätön ole sekään asia – vaikka sen näin viimeiseksi mainitsenkin – että jokaisella on mahdollisuus myös kohdella muita kotiseutunsa asukkaita hyvin ja rauhantahtoisesti. On mahdollisuus tehdä monia asioita yhdessä, vaikuttaa asioihin yhdessä, harrastaa yhdessä – elämä yksin ylhäisessä yksinäisyydessä sillä autiolla majakkasaarella ei kuitenkaan kauaa maistu. Kyllä me tarvitsemme toisiamme – ja mitä paremmin toinen toisiamme kohtelemme, sitä paremmin voi myös kotiseutumme.

Maire Soiluva

Päätoimittaja

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun