Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Juhlan aika

Tänä vuonna vietämme monet juhlat eri tavalla, kuin tapana on ollut. Emme voi kokoontua yhteen iloitsemaan isossa joukossa, emme voi tavata edes juhlan sankaria. Emme voi leipoa kakkuja, emme kattaa pöytää kaikille, joille haluaisimme.

On edelleen keksittävä muita keinoja viettää juhlaa ja muistaa juhlittavaa.

Sain viime vuonna äitienpäivänä kolme kukkalähetystä, yhden jokaiselta lapseltani, kolmelta eri paikkakunnalta lähetetyn. Ja vaikka ikävä kirveli jossain mielen pohjalla, olin niin onnellinen. Kauniit kukkakimput koristivat kotiani pitkän aikaa. Kukkalähetyksen saamisessa kun on edelleen jotain sellaista – jotain erityisen juhlallista. Tietenkään se ei korvaa sitä, että saisi halata, viettää aikaa yhdessä – mutta se oli iso ilo, sai todella tuntumaan muistelulta.

Ei ole syytä jättää juhlaa viettämättä, vaikka sitä ei voi viettää tutuin menoin. Arkea on elämässä niin paljon, juhlapäiviä paljon vähemmän. Vielä ehtii äitienpäiväkortti postiin – tai mitä jos kirjoittaisitkin oikein kirjeen.  Soitto on mukava tapa onnitella – mitä jos soittaisit kuvayhteyden kera tai vaikka lähettäisit video-onnittelun soiton lisäksi. 

Tärkeintähän ei ole tapa, vaan se että muistaa. Että se on aitoa, ei vain tavan vuoksi. 

Aina voi selittää, että miksi pitää erityisesti juhlia, voihan sitä muistaa koska vain. Kyllä, näin se on. Mutta silti tuntuisi pahalle, jos sinä erityisenä juhlapäivänä tulisi unohdetuksi. Niin se vain on, inhimillistä. Jotenkin tuntuu myös siltä, että nämä poikkeusaikojen poikkeukselliset juhlat jäävät muistiin erityisesti. Olisiko siis mahdollista tehdäkin niistä erityisen hyviä – nyt, kun niin moni myös erityisesti kaipaa yhteyttä toisiin ihmisiin, ja on niin yksin.

Maire Soiluva

Päätoimittaja

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun