Annetaan arvo tehdylle työlle
Suomalaiseen kulttuuriin on aina kuulunut vahvasti työn arvostaminen. Sen juuret lienevät historiassa, jossa vain työtä tehden pysyi hengissä. Ahkera ja työteliäs ihminen keräsi kehuja ja arvostusta.
Asian käänteinen vaikutus on valitettavasti se, että työstä tuli ihmisarvon mittari. Onneksi moni jo ymmärtää, että näin se ei ole. Työttömyys nykyisessä laajuudessa on ajanut ihmisiä todella vaikeisiin elämäntilanteisiin. Ei auta ketään hokemat siitä, että kyllä ahkera aina töitä löytää – kyllä, mutta kun pitää löytää se palkanmaksajakin ja tällä hetellä se on monin paikoin todella vaikeaa, kun työpaikkoja ei ole avoinna. Tai on, mutta aloilla, joihin oma koulutus tai kokemus ei yllä.
Mutta sitä suuremmalla syyllä ihmisten työtä tulisi arvostaa. Ihan käytännössä. Kun joku on siivonnut kadun tai puiston siistiksi, ei heitellä roskia miten sattuu. Ei liata tai sotketa paikkoja hyvikseen ajatellen, että joku muu siivoaa sotkut. Ollaan ystävällisiä kassoille, jotka palvelevat meitä. Tervehditään bussikuskia, vastaanottovirkailijaa, torimyyjää – keitä nyt kohtaammekaan työssään päivän aikana.
Voimme arvostaa toisen työtä, myös osallistumalla. Kun joka näkee vaivaa ja järjestää tapahtuman, konsertin, retken, urheilukisat – mitä tahansa, voimme osallistua mahdollisuuksien mukaan. Ei ainakaan tehdä kenenkään työtä turhaksi väheksymällä, vaan annetaan arvo ponnistuksille.
Kaikkien elämä on parempaa, mukavampaa ja helpompaa, jos muistamme ajatella toisiamme ja ottaa toiset huomioon. Ystävällisesti ja arvostaen.
Maire Soiluva
Päätoimittaja



