Autojenostoilmoituksessa väärä numero! Älä soita numeroon joka päättyy 0812, vaan oikea numero 045 112 0821

Ollaan ihmisiä toisillemme | Pääkirjoitus | Kotiseutulainen

Ollaan ihmisiä toisillemme

10. lokakuuta vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Päivää vietetään joka vuosi samana ajankohtana. Tänä vuonna herätellään yhteiskunnallista keskustelua jokaisen oikeudesta mielenterveyteen, mutta myös oikeudesta saada matalalla kynnyksellä tukea silloin, kun sitä tarvitsee. 

Tämä aika on haastava jokaisen mielenterveydelle. Pelkästään uutistarjonnan kohdalla joutuu miettimään, onko parempi hypätä pois uutisvirrasta vai seurata sitä. Ketään, ei itseäkään, auta murehtiminen. Mutta onko oikein sulkea korvat ja silmät maailman kauheuksilta. Onko minulla edes oikeutta nurista pienistä, kun on niin paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet jo kaiken, Mutta onko siitä mitään hyötyä kenellekään, jos ajattelen näin? Kun vaikka kuinka käännän ja väännän asiaa, en pysty vaikuttamaan mihinkään isoon asiaan. En sotaan tai rauhaan.  Vai onko se niinkään?

On paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Sen kuitenkin tiedän, että jos olen ihminen ihmiselle, jos olen kuunteleva ihminen ihmiselle, voin ehkä vaikuttaa sen yhden ihmisen parempaan oloon. Ja jos me kaikki, jokainen, vaikutamme yhden kohtaamamme ihmisen parempaan olotilaan vaikka kuuntelemalla, oikeasti kohtaamalla, olemme yhdessä voineet vaikuttaa monen ihmisen parempaan oloon. 

Se on minusta hyvä syy viettää mielenterveyspäivää, että muistamme olla ihmisiä toisillemme. 

Maire Soiluva
Päätoimittaja

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun