Kansainvälisyyttä suomalaisella maatilalla
Hämeen ammatti-instituutin Tilalle töihin -hankkeessa toiminta on edennyt suunnitelmien mukaan.
Keväällä 2024 opiskelijoita koulutettiin maatalousaiheisilla lyhytkoulutuksilla Mustialassa. Koulutukset olivat suosittuja ja niihin osallistui yhteensä 54 opiskelijaa, joista osa oli kansainvälisiä. Koulutusten aiheita olivat kotieläimet, maatalouskoneet ja suomalaiset viljelykasvit. Hankkeessa on tehty yhteistyötä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa, sillä osa hankkeen opiskelijoista opiskelee agrologi AMK-tutkintoa.
Hankkeeseen mukaan lähteneet maatalousyritykset ovat tarjonneet opiskelijoille mahdollisuutta oppia tehtäviä aidossa ympäristössä. Osa hankkeen opiskelijoista suorittikin harjoittelunsa näillä yhteistyötiloilla.
Yksi tällainen tila on ollut Risto Tupin maatila Harjavallassa, jonne sijoittui ensimmäisen vuosikurssin agrologiopiskelija Suman Kandel. Hankkeesta on järjestetty opiskelijoille ohjaustukea maatilayritysvierailujen muodossa. Harjoittelijat pääsivät tutustumaan tuleviin työtehtäviinsä jo etukäteen. Palaute tästä käytännöstä on ollut positiivista. Myös maatilalliset ovat kokeneet kasvotusten tapaamisen tehokkaana tutustumismuotona.
Tupin tilalla Kandel pääsi harjoittelemaan erilaisia työtehtäviä monipuolisesti. Suman Kandel pääsi opettelemaan esimerkiksi koneiden korjaus- ja huoltotöitä sekä pellolla kasvustojen ja tilalla tehtävien viljelykokeiden taimilaskentaa, kasvustoseurantaa ja dokumentointia. Työkielenä käytettiin pääasiassa suomea ja tästä syystä opiskelijan suomen kielen taito kehittyi huomattavasti. Yhteisesti sovittiin, että ensin yritetään selvittää mikä tahansa asia suomeksi ja sitten tarvittaessa selvennetään englanniksi epäselväksi jäänyt osa. Loppukesästä englantia tarvittiin avuksi enää harvoin, jos ollenkaan.
− Kansainvälisyys on tullut jäädäkseen myös suomalaiseen maatalouteen. Me suomalaiset voimme oppia paljon kansainvälisiltä työntekijöiltä. Tilalle töihin -hanke on osana tukemassa käytänteissä, kommentoi maatalousyrittäjien ennakkoluulottomuudesta ilahtunut projektipäällikkö Pia Kekkonen.