Konekurssilla Mustialassa

Hämeen ammatti-instituutin Tilalle töihin -hankkeessa Mustialassa järjestettiin marraskuussa ensimmäinen viikon mittainen lyhytkoulutus, jonka aiheena oli maatalousalan koneiden ja laitteiden käyttäminen. Erilaisia lyhytkoulutuksia tulee tarjolle myös ensi vuonna. Tammikuussa toteutetaan tuotantoeläinpainotteinen koulutusjakso.

Maatalousalan lehtori Katri Hakala johdatteli konekurssin opiskelijat viikon aiheeseen kertoen työturvallisuusasioista. Orientaatiopäivän jälkeen opiskelijat pääsivät opettelemaan uutta Juha Toivosen ja Jari Kulkun johdolla. Koulutukseen osallistuneet harjoittelivat traktorin ja pienkuormaajan käyttämistä, perävaunun kiinnittämistä, kyntämistä, koneiden huoltamista sekä hitsaamista. Jokainen pääsi harjoittelemaan käytäntöä yksilöllisesti.

Viimeisenä päivänä kävimme tutustumassa robotillisen lypsykarjatilan toimintaan Somerolla. Kokemus oli mielenkiintoinen ja avartava. Opiskelijapalautetta viikon jälkeen oli ilahduttava lukea: ”Saimme monipuolisesti kokeilla eri koneita, paljon oppi ja pääsi tekemään lyhyessä ajassa. Opettajat olivat todella hyvät ja käytännön oppiminen oli suunniteltu hyvin.” 

Tilalle töihin -hankkeen koulutusten tavoitteena on saada uutta työvoimaa maatilayrityksiin. Lyhytkoulutusten jälkeen opiskelija voi myös jatkaa tutkintoon johtavia ammatillisia opintoja. Jokaiselle osallistujalle suunnitellaan henkilökohtainen oppimiskokonaisuus. Seuraava toteutus on tammikuussa, jolloin järjestämme tuotantoeläinpainotteisen lyhytkurssin. Koulutukset sopivat esimerkiksi osa- ja määräaikaisissa työsuhteissa työskenteleville, eläkkeellä tai vanhempainvapaalla oleville sekä maahanmuuttajille. Yhteyshenkilönä toimii Hämeen ammatti-instituutin projektityöntekijä Sari Hattula (sari.hattula@hami.fi ja puh. +358504069296). Tilalle töihin -hanketta rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. 

Tulossa olevat koulutukset löytyvät netistä osoitteesta: https://hami.fi/tilalle-toihin-hanke/

Teksti ja kuva: Sari Hattula

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun