Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Ammatillisen koulutuksen arvostettu palkinto Forssaan
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymälle ammatillisen koulutuksen laatupalkinnon.
– Tämä on merkittävä tunnustus, iloitsee koulutuskuntayhtymän yhtymäjohtaja Maaria Silvius todeten palkinnon olevan osoitus siitä, että Forssan seudulla tehdään laadukasta ammatillista koulutusta edelläkävijän asenteella.
– Laatupalkinto myönnetään tunnustuksena toiminnan jatkuvasta kehittämisestä, tulosten hyvästälaadusta sekä esimerkillisestä työstä ammatillisen koulutuksen hyväksi.
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintoa voivat hakea kaikki ammatillisen koulutuksen järjestäjät. Tänä vuonna hakemuksen jätti kymmenen oppilaitosta, joista kilpailun viimeiseen vaiheeseen valittiin neljä hakijaa.
– Jo neljän parhaan joukkoon pääsy on suuri kunnia, Silvius kertoo ja myöntää odottaneensa laatupalkinnon voittamista.
– Meille sekä laatutyö että kestävä kehitys ovat osa jokapäiväistä tekemistä, hän toteaa.
Vuosien työ palkitaan
Laatupalkinnon teemana oli tänä vuonna kestävä kehitys.
– Teemalla edistetään pääministeri Marinin hallitusohjelman kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumista ammatillisessa koulutuksessa, koulutuskuntayhtymän ilmasto- ja vastuullisuuskoordinaattori Leena Liukkonen kertoo.
Hän toteaa myös, että LHKK on kestävän kehityksen todellinen pioneeri.
Liukkonen kertoo, että LHKK:ssa työtä kestävän kehityksen sekä vastuullisuuden eteen on tehty jo yli kymmenen vuotta eri osa-alueilla. Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat LHKK:n strategisia painopistealueita ja ohjaavat kaikkea toimintaa. LHKK on vastuullisuuden edelläkävijäoppilaitos. Tästä osoituksena LHKK:lle on ensimmäisenä Suomessa myönnetty OKKA-säätiön oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatti, uusien kestävän tulevaisuuden indikaattorien mukaisesti.
− Vastuullisuustyö jatkuu meillä koko ajan ja alkusyksystä meille myönnettiin myös Ekokompassi-sertifikaatti, Liukkonen toteaa ylpeänä.
− Emme olisi pystyneet tähän ilman kaikkien näiden toimijoiden yhteistyötä.