Ruusu jokaiselle yhteiselle vuodelle
Kuuntelin eräänä aamuna radiosta Eino Grönin laulua Ruusu joka vuodelle, joka tuntuu vanhoille korville kovin hyvältä musiikilta. Vesi tirahti silmiini, kun laulu toi mieleeni rakkaan kultani. Hän poistui viereltäni kevään alkaessa.
Ensimmäinen vuosi kullan pois menosta on elinvuosista ankein. Nyt on päiviä ja aamuja, jolloin ei hän ole vuoteessa vierelläni, eikä tule aamukahville, vaikka kuinka kutsun ja odotan. On meilläkin ollut aikoja, jolloin on annettu ruusu joka vuodesta, mutta se oli varsin lyhyt ja ohikiitävä aika, kun monen ruusun ostaminen oli mahdollista. Nyt on vain tyydyttävä kauniin laulun antamien ruusujen muistelemiseen ja ihanaan aikaan, jonka kanssasi viettää sain. Onneksi onnen aikaa kesti niinkin kauan kuin 72 täyden elämän vuotta puolisosta ja lapsista hyvää huolta pitäen.
Kaikkia omaisia muistaen ja sydämellisesti kiittäen
Erkki Kaakinen



