Kurkijokelaisten 76. pitäjäjuhlat elokuun toisena viikonloppuna
Kaksipäiväiset juhlat Loimaalla 10.8.-11.8. kokoavat jälleen kurkijokelaisia tapaamaan toisiaan.
Lauantaina 10.8. klo 15-19 vietetään Kesäistä iltapäivää Kurkijoki-Museon pihapiirissä (Kuukankuja 1, Loimaa). Tapahtumassa on esillä vanhoja koneita ja työnäytöksiä, joissa voi tutustua perinteisiin työtapoihin. Voit tutustua muun muassa sepän pajaan, kehräämiseen, kattotiilien valmistukseen ja menneiden aikojen pyykkipäivään. Tunnelmaan voi halutessaan virittäytyä pukeutumalla menneiden vuosikymmenten ”muodin” mukaisesti – paras asu palkitaan! Kahviosta voi ostaa pikku purtavaa. Sateen sattuessa ollaan sisätiloissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Sunnuntai 11.8. alkaa tuttuun tapaan Kanta-Loimaan kirkossa klo 10 Karjalaisen kansan messulla ja jatkuu perinteisellä päiväjuhlalla Puistokadun koulukeskuksessa, Loimaalla. Kurkijoen Martat pitävät kahvilaa.
Kello 13 alkavassa päiväjuhlassa juhlapuheen pitää tekniikan tohtori, arkkitehti Netta Böök ja juhlan tervehdyssanat lausuu Kurkijoki-Säätiön puheenjohtaja Pekka Ahokas. Musiikista vastaavat Anna-Elina Rajala (konserttikantele) ja Jenni Leino (piano ja laulu). Outi Räikkönen esittää laulaen ja lausuen ”Kylähullun tarinan”.
Juhlat ovat kaikille avoimet. Lauantain iltapäivätapahtuma on maksuton ja sunnuntain päiväjuhlan liput 15 e. Tapahtumissa käteismaksu. Kurkijoki-museo on avoinna molempina päivinä.
Loimaan seutu valikoitui kurkijokelaisten sijoituspaikaksi sotien jälkeen.