Jazz swengaa Forssan kesässä! Kyllähän musiikkitapahtumat kuuluvat Forssan kesään, mutta minne mennä?

Heinäkuu voidaan Forssassa aloittaa hyväntuulisen ja perinteikkään jazz-tapahtuman voimin Wahrenin puiston lomassa olevassa Villaforssissa. Kesäillan Jazz All Stars jatkaa perinteen mukaisesti svengaten Lounais-Hämeen kesäisissä maisemissa Wahrenin puiston lomassa olevassa Villaforssissa.

person playing trumpet during night time

Rumpukonkari Erkki Liikasen rytmistä poljentoa täydentää jälleen Wade Mikkola basson varressa ja yhtyeen johtajana. Lyyrisyydestään tunnettu saksofonisti Pekka Toivanen on joukossa mukana. Paluun Hämeen maisemiin tekee kanadalainen pianisti/trumpetisti Alan Matheson, joka tällä kertaa keskittyy pianon ääreen.

 Yleisön pyynnöstä paluun tänä kesänä, yhdessä Mathesonin kanssa, tekee vahva laulujen tulkitsija Charlotta Kerbs. 

He olivat molemmat solistivieraina 2022 ja herättivät ansaittua huomiota elävillä ja luontevan taidokkailla esityksillään. Kuten voidaan jälleen olettaa, jälleen on vuorossa svengaava jazz aivan uudella ohjelmistolla!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta kahden suuren muusikon syntymästä. Toinen on laulaja Sarah Vaughan ja toinen on säveltäjä Henry Mancini. Kunnioittaen heidän muistoaan tämän vuoden ohjelmisto koostuu kappaleista, jotka liittyvät heidän tuotantoonsa.  

 Jazzhan ei ole vain musiikkia vaan elämää: yhdessäoloa, viinin siemailua kauniissa puutarhassa ja kesäisiä picnic herkkuja. 

Tapahtuma on: 2.7 kello 18 Villaforssissa, liput 29€, ennakkoilmoittautumiset 

villaforss@villaforss.fi

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun