Ihana Forssa
Ihana Forssa Textile Week tulee taas elokuussa! Luvassa on ajankohtaista tietoa tekstiilimuotoilusta ja valmistuksesta. Vieraana on tänä vuonna muotoilijoita ja tekstiiliperinnön tuntijoita Ruotsista. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton.
Forssa Textile Week sijoittuu eri puolille Forssan keskustaa. Ohjelmassa on puhetta, näyttelyitä, pop-up-myyntiä, opastuksia, taiteilijatapaamisia ja varjotapahtuma Avantgarde F Show.
Tapahtuman kantava teema on kuosit. Katse suuntautuu nyt Ruotsiin, josta Forssan tekstiilitehtaiden perustaja Axel Wahren aikanaan saapui. Kun Finlayson-Forssa aikanaan perusti oman suunnitteluateljeen, mallia otettiin Boråsin tekstiilitehtailta.
Tapahtuman avauspäivänä torstaina 15.8. Teatteritaloon on kutsuttu muotoilijoita ja heidän yhteistyökumppaneitaan tuomaan näkökulmia pohjoismaisen muotoilijan rooleihin kotimaisella ja kansainvälisellä tekstialalla. Englanninkielisessä tilaisuudessa on puhujia paitsi Suomesta, myös Malmöstä, Stuttgartista ja Tokiosta.
Perjantaina 16.8. Teatteritalolla ollaan koulutuksen ja yritysyhteistyön teemoissa. Puhujavieraita on mm Aalto-yliopistosta ja Marimekolta. Tämän päivän kieli on suomi. Perjantai-iltana Kehräämöalueen valtaa Jätteiden yö, jossa myös tekstiiliviikon ohjelmaa.
Lauantaina 17.8. Teatteritalon puheenvuorojen teemana on nostalginen tekstiiliperintö ja vaikutteiden ja ihmisten vuorovaikutus Suomen ja Ruotsin välillä. Päivä jatkuu Elävienkuvienteatterissa, jossa vierailee vuoden 2024 tekstiilitaiteilija Ariadna Donner ja sekä hänen työstään kertova dokumentti “Kudottu muistikirja”. Lauantaihin ajoittuu myös Avantgarde F Show.
Tapahtumapaikat eri puolilla keskustaa ovat avoinna to 15.8. – su 18.8. klo 10-17, ja keskustelutilaisuudet ovat torstaista lauantaihin klo 13-16 välillä.
Tarkempi ohjelma löytyy osoitteesta: www.forssatextileweek.fi