Näytelmän siivin kohti pääsiäistä

Perinteinen pääsiäisnäytelmä tekee paluun hiljaisen viikon ohjelmatarjontaan.

Tänä vuonna pääsiäisen tapahtumiin voi eläytyä erityisesti Martan, Marian ja Lasaruksen näkökulmasta. Heidän lisäkseen iso joukko Jeesuksen opetuslapsia etsii tietä, totuutta ja omaa tehtäväänsä näytelmässä, jonka on käsikirjoittanut Anni Lautaporras ja ohjannut Eliisa Lintukorpi. Näyttelijät ovat eri ikäisiä seurakuntalaisia, joita yhdistää kiinnostus teatteriharrastuksen pariin. Musiikista vastaa Tiina-Maria Kauppi ja Palava Pensas. Näytösten yhteydessä järjestetään aikaisempien vuosien tapaan kahvitus ja pääsiäismyyjäiset. Kahvituksen tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräykselle. 

Yhdessä tekeminen ja yhteiseen tehtävään heittäytyminen on paitsi näytelmän ydinsanomaa, myös todellisuutta, jossa näytelmää valmistellessa kuljetaan. Jokainen tuo oman osaamisensa ja vahvuutensa yhteiseen prosessiin ja lopputulos on kokonaisuus, joka on enemmän kuin osiensa summa. Jokaisella on oma tärkeä tehtävänsä. Pääsiäisen tapahtumiin liittyy suuria teemoja, jotka herättävät suuria tunteita. Näytelmässä pyritään löytämään ja näyttämään tunteita, joita kuolema herättää. Pelosta vapautuminen avaa toiminnan mahdollisuuksia. Uskoa tarvitaan. Hämmennys tyhjän haudan luona kuljettaa edelleen kohti ylösnousemuksen ihmettä. Näytelmä johdattelee kokemaan koko ihmiselämän tunteiden kirjon. Samat tunteet ovat totta tässä hetkessä kuin Jeesuksen aikana. Näytelmän kautta voimme liittyä vuosituhansien halki kulkevaan ketjuun ihmisiä, jotka tarttuvat mahdollisuuteen olla osana ihmistä suurempaa suunnitelmaa. Jokainen voi löytää tien, totuuden ja tehtävänsä. 

Anni Lautaporras

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun