Someron Ruokava-messut tuovat joulutunnelman

Someron monitoimitalo täyttyy marraskuun viimeisenä viikonloppuna lähiruuasta, käsitöistä ja jouluisesta tunnelmasta.

Lauantaina ja sunnuntaina 25.-26.11.klo 10-15 tarjolla on jouluisia herkkuja, ihastuttavia koristeita sekä tietysti monia käyttöesineitä, joita on kaupan vain messuilla ja myyjäisissä.

Vanhojen tuttujen myyjien rinnalle on tullut paljon myös uusia kauppiaita. ”Mukava järjestää tapahtumaa, joka kiinnostaa alan yrittäjiä laajalti”,Veera Hälli Ruokavan järjestelytoimikunnasta iloitsee. ”Myyjiä on tulossa runsaasti mukaan. Tarjonta myyntipisteillä on monipuolista ja pukinkonttiin sekä jouluvalmisteluihin löytyy asiakkaille varmasti kaikenlaisia ihanuuksia”, Veera kertoo.

Ruokava-messuilla on messuhumun ohella mahdollisuus tavata tuttuja, istahtaa messukahvilaan glögille tai nauttia lautasellinen riisipuuroa.Lapset voivat pyörittää suklaaonnenpyörää. Musiikillisesta ohjelmasta vastaa päivien aikana Kirkonmäen koulun kuoro sekä nuoret haitarinsoittajat. Liikunnallista ohjelmaa tarjoaa Someron Sykkeen Minidance-ryhmä. Sunnuntaina iltapäivällä tapahtuman järjestävä urheiluseura Someron Esa palkitsee kauden aikana menestyneitä urheilijoita monitoimitalon lehtereillä.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun