Aili ja Eino, elämän iltaruskossa helkkyvä pariskunta viihdyttää Loimaalla
Palmusunnuntaina 2. huhtikuuta Loimaan Soittokunta saa kevätkonserttiinsa suloisen juontajaparin nukketeatterin maailmasta.
Nukketeatterin monialataituri Pia Kalenius saapuu Aili ja Eino-nimisen pariskunnan kanssa elävöittämään musiikillista esitystä. Kevätkonsertin nimi Kylätiekö hiljainen? teemoittaa konsertin kappalevalintoja, jotka saattaisivat hyvinkin kuulua Ailin ja Einon vinyylisoittimesta kamarin hämärässä. Suomalainen kaiho ja melankolinen, mutta kaunis musiikki istuvat hyvin heidän sielunmaisemaansa.
Nuken ja nukettajan ainutlaatuinen suhde
Nuket ovat omia persooniaan, joihin nukettaja Pia Kalenius luo eloa liikkeen, äänen, rytmin, musiikin ja valojen avulla.
– Nukke on sekä työväline, rooli, kumppani että vastanäyttelijä, kertoo Kalenius nukettamisesta.
Nukke on soittimen kaltainen instrumentti, jota on osattava hallita. Parhaimmillaan tuntuu kuin nukke ohjaisi nukettajaansa hyvän soittimen tapaanlähtien viemään mukanaan. Kalenius on tehnyt huomion, että välillä nukke esimerkiksi reagoi ääneen kääntymällä, ja hän itse tajuaa vasta nuken kautta asioita. Nuken ja nukettajan suhde onkin hyvin vahva, ja nukettajan eläytyminen nuken kautta jotain erityistä.
Kipakka Aili ja lempeä Eino
Kevätkonsertin kappaleiden teemat liikkuvat syvällä suomalaisessa luonnossa ja maisemissa niin Lapin tuntureista Loimijoen lauluun, ulkomaisia yllätysvivahteita unohtamatta. Sävelet voisivat olla tuttuja Kansanradiosta, jonka parissa palvelutalossa nukkepari Aili ja Eino ovat kohdanneetkin. Heidät on luotu nimittäin viime syksynä ensi-iltansa saaneeseen Timo Väntsin ohjaamaan ja käsikirjoittamaan Kansanradio-oopperaan.
Kipakka leskirouva Aili on puhelias päällepäsmäri, joka on erittäin kiinnostunut ihan kaikesta. Kaleniukselle tuttuna nukkena Aili pääsee enemmän ääneen ja esille. Eino sen sijaan on ujohko, lempeäluonteinen ja myhäileväinen mies, lupsakka vanha merikarhu.
Suuria tunteita kylätieltä
– Ailissa ja Einossa on veitikkamaisuutta, tosikkoutta ja romanttisuutta, jota liitän maaseutuun ja maaseudun ihmisiin, kuvailee Kalenius nukkejaan.
– Ihmiset maalla ovat rehellisiä. Eletään isoja tunteita ja pienistä asioista tulee suuria. Nukkeni tuovat konserttiin uuden, erilaisen otteen ja sopivat hyvin osaksi konserttia, uskoo Kalenius.
Ailissa ja Einossa on huumoria ja arjen ylittävää tenhoa, joka paitsi viihdyttää, saattaa myös liikuttaa. Kalenius kehottaa ihmisiä tervetulleeksi konserttiin ylittämään itseään siinä, kuinka lähtee elämään nukkejen ja soitannan mukana. Siinä voi yllättyä.
Loimaan soittokunnan puhallinmusiikkikonsertti ja nukketeatteritaidetta Kylätiekö hiljainen? sunnuntaina 2.4.2023 klo 14 Heimolinna, Loimaa
Teksti AM