Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Someron Ruokava-messuilla moni-puolinen kattaus

Someron monitoimitalo täyttyy ensimmäisenä adventtiviikonloppuna jälleen perinteiseen tapaan lähiruuasta, käsitöistä ja jouluisesta tunnelmasta. Lauantaina ja sunnuntaina 26.-27.11.klo 10-15 tarjolla on jouluisia herkkuja, ihastuttavia koristeita sekä tietysti monia käyttöesineitä, joita on kaupan vain messuilla ja myyjäisissä.

Myyntipaikat ovat täyttyneet ilahduttavasti syksyn aikana. 

– Mukava järjestää tapahtumaa, jonka ympärillä on kuhinaa, Kaisa Vasama-Kakko Ruokavan järjestelytoimikunnasta iloitsee. 

– Myyjiä on tulossa runsaasti mukaan. Osa heistä on vanhoja tuttuja ja osa uusia. Tarjonta myyntipisteillä on monipuolista, Kaisa kertoo.

Ruokava-messuilla on messuhumun ohella mahdollisuus tavata tuttuja, istahtaa messukahvilaan glögille tai nauttia lautasellinen riisipuuroa. Lapset voivat pyörittää suklaaonnenpyörää. Musiikillisesta ohjelmasta vastaa päivien aikana Kirkonmäen koulun kuoro, Somerniemen musiikkiteatteri sekä Lounais-Hämeen Musiikkiopiston viuluduo. Liikunnallista ohjelmaa tarjoavat Someron Sykkeen Showdance- ja Microdance-ryhmät. Sunnuntaina iltapäivällä tapahtuman järjestävä urheiluseura Someron Esa palkitsee kauden aikana menestyneitä urheilijoita monitoimitalon lehtereillä.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun