Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Tekijän kädenjälki – portaalainen tekstiili vuonna 1966

Tiina Rekolan valokuvanäyttely Tammelan Portaassa vuonna 1966 kerätyistä kodintekstiilinäytteistä on avoinna Galleria Moletissa 27. marraskuuta asti.

Vuosikymmeniä sitten kodeissa kudottiin kankaita omaan käyttöön ja joku kutoi myyntiinkin. Valmisvaatteiden ja teollisten kankaiden myötä tekeminen hiipui. ”Kyllähän meillä ennen, ei nyt ennää o tehty ja vanhatkin o hävitetty. Olis pitäny tulla aikasemmin.” Näin vastattiin, kun Suomalaisten kansanomaisten tekstiilinäytteiden keruutyö -kurssilainen kiersi Tammelan Portaassa vuonna 1966 keräämässä näytteitä kotona tehdyistä kankaista, virkkuista ja kirjailuista. Kurssia järjestettiin Hämeenlinnassa Fredrika Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopistossa Hämeenlinnassa vuosina 1943–1976. Opiskelijoiden tehtävänä oli kerätä kangasnäytteitä omalta kotiseudultaan.

Tekijät olivat talon emäntiä tai tyttäriä. Näytepaloja leikattiin pyyheliinakankaista, miesten takki- ja housukankaista ja naisten pukukankaista. Virkkuita irrotettiin paidan kauluksista, pöytäliinan reunasta ja lakanoista koristepitsejä ja nimikointeja. Vanhan puusängyn päällislaudan uumenista löytyi vanhan ryijyn kappale ja olipa joku vanha ryijy harmittavasti juuri pantu talon tilkkeeksi remontin yhteydessä.

Kerätyt näytteet kuvattiin Suomen käsityön museossa Jyväskylässä ja suurennettiin valokuvanäyttelyksi. Kun tilkkuun yhdistää kurssiraporttiin tarkoin merkityt tiedot: kankaan iän ja käyttötarkoituksen, tekijän ja paikan, niin kokonaisuus tarjoaa väläyksen menneeseen arkisten yksityiskohtien kautta. Paikallinen käsityö, paikallinen kulttuuriperintö, nousee päivänvaloon. Kuvat kertovat visuaalisesti käsin kehrätyistä ja värjätyistä langoista, kudekuviollisista malleista, sidoksista ja aikansa tekstiilien värimaailmasta. Kuvissa näkyy tekijän kädenjälki.

Galleria Moletti,on avoinna ti-pe klo 10.-16, la 10-14 ja su 12-16.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun