Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Kohteena Kilpisjärvi
Kilpisjärvellä maisema muuttuu todella merkittävästi. Siellä saa melkoisen elämyksen vaikkei autosta maastoon menisikään. Toki parhaat maisemat näkee huipuilta.
Moni Suomen lappiin ensimmäistä kertaa ajeleva pettyy, maisemat kun eivät avaudu autosta katsellen. Käsivarren Kilpisjärvi palkitsee matkaajan, sillä maisemat muuttuvat vuoristoisen jylhiksi heti kun saapuu Kilpisjärvelle. Mahtava Saana kohoaa korkeuksiin aivan kylän reunassa. Ja kun on tullut näinkin kauas, Forssasta noin 1200 kilometriä, ei ole isokaan lisä ajella vielä noin 60 kilometriä Norjan puolelle niin pääsee ihastelemaan Lyngen-vuonoa ja näkee Norjan Alpit, joilla on aina jäätikköä ja lunta.
Kilpisjärvi on pikku kylä
Kilpisjärvellä asuu satakunta ihmistä vakinaisesti. Kylässä on yksi maamme pitkäikäisimmistä retkeilykeskuksista, joka tarjoaa majoitusta, palveluja leirialueellaan telttailijoille ja erityisesti asuntoautoilla tai -vaunuilla liikkuville matkaajille. Lisäksi on pari hotellia ja vuokrattavia mökkejä. Mökkivaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin, ehkä jo vuotta ennen matkaa. Kylässä on yksi K-kauppa, joka toimii samalla pankkina, kassalta saa nostaa rahaa. Lisäksi on pari ravintolaa ja Metsähallituksen ylläpitämä Luontokeskus.
Lähireittejä
Kilpisjärven maisemiin pääsee tutustumaan eri pituisten reittien kautta. Yleisin lienee Saanalle nousu. Saana kohoaa 1029 metriä merenpinnan yläpuolelle, mutta koska Kilpisjärvi on jo liki puoli kilometriä korkealla ei nousu ole aivan mahdoton. Kohtuullisella kunnolla pääsee Saanan valloittamaan lännen puoleiselta nousulta. Matkaa kertyy noin neljä kilometriä. Reitti on selkeästi merkitty ja nykyään maaston kulumisen säästämiseksi siellä on osa reitistä varustettu rappusin. Huipulta näkee Skandien vuoristojonon Ruotsin ja Norjan puoleisia huippuja. Korkein alueen huippu on Halti (1328 m), mutta jätetään se tosivaeltajien tavoitteeksi. Eri puolille Saanan maisemia pääsee helppokulkuisilla reiteillä. Luontokeskukselta pääsee parin kilometrin reitillä Tsahkaljärvelle, sieltä voi jatkaa halutessaan Saanajärvelle. Mallan reitti on myös suosittu, matkaa kertyy noin vajaat kymmenen kilometriä, mikäli haluaa nähdä Kitsiputouksen. Tähän aikaan vesimäärä putouksessa on kyllä vähäinen.
Suosittu kohde on myös kolmen valtakunnan rajapyykki, sinne vie Malla-laiva, toki viimeiset pari kilometriä saa kävellä itse.
Ruskaa
Ruska-aika asettuu noin viikoille 36, 37 ja 38. Riippuu keleistä ja paikasta missä ja milloin ruska on parhaimmillaan. Kuvaavaa on, että kun saavuimme alueelle viikon 36 alussa oli ruska vasta aluillaan. Käytimme Norjan puolella muutamia päivä ja palatessamme käsivarteen oli ruska parhaimmillaan.
Teksti ja kuvat: Olli-Pekka Jasu