Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Lauluyhtye Rajaton Forssaan 

Parhaillaan 25-vuotisjuhlavuottaan viettävä lauluyhtye konsertoi Forssan kirkossa syksyisellä ohjelmistolla

Suomen tunnetuin ja pitkäikäisin a cappella -yhtye Rajaton saapuu syyskuussa konsertoimaan Forssan kirkkoon.  Erityisesti kekseliäästä ohjelmistostaan ja teknisestä taituruudestaan tunnettu lauluyhtye on kysytty esiintyjä maailmalla, ja yhtye konsertoikin useimmin Suomen rajojen ulkopuolella. Vastikään Saksan kiertueelta palannut yhtye odottaa innolla Forssan konserttia.

Rajaton konsertoi Forssan kirkossa lauantaina 3.9. klo 17. Rajaton Syksy -konsertin ohjelmassa kuullaan yhtyeen 25-vuotisen uran varrelta poimittuja yleisön suosikkikappaleita sekä uusia sävellyksiä.

Syksyinen kirkkokonsertti Forssassa on osa Rajattoman monipuolista 25-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Forssan konsertin lisäksi Rajaton kiertää syksyllä sekä kotimaassa syyskonserteillaan Lohjalla, Sipoossa ja Raumalla että mm. Ruotsissa ja Irlannissa. Loka-marraskuussa yhtye esiintyy peräti neljän Pohjois-Amerikkalaisen sinfoniaorkesterin solistina ja toteuttaa loppuvuodesta tuhansille suomalaisille jouluperinteeksi muodostuneen Rajaton Joulu -kiertueen. Rajattoman 25-vuotisjuhlallisuudet huipentuvat juhlakonserttiin, joka järjestetään Helsingin Musiikkitalossa 2.10. klo 19.

Yhtye on myös julkaissut kuusiosaisen podcastin, joka on läpileikkaus yhtyeen neljännesvuosisataisesta historiasta. Lisäksi yhtye lanseerasi juhlavuoteen Rajaton Harmonia -valkoviinin yhteistyössä Hedon Oy:n kanssa.

”Pitkän matkamme varrella moni asia on muuttunut, mutta rakkaus yhtyelauluun ja yhdessä tekemiseen on pysynyt koko uramme ajan.”

Rajaton: Essi Wuorela (sopraano), Aili Ikonen (sopraano), Soila Sariola (altto), Hannu Lepola (tenori), Ahti Paunu (baritoni), Jussi Chydenius (basso). Liput Lippupisteestä.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun