Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Kylä järvien sylissä sykähdyttää Kertunmäen kesäteatterissa Loimaalla

Laila Hietamiehen (1938−2021 myöh. Hirvisaari) Kylä järvien sylissä saa kantaesityksensä Kertunmäen kesäteatterissa Loimaalla perjantaina 1.7.2022. Tarinan pyörteissä on mukana yli kolmekymmentä harrastajanäyttelijää, joista lähes puolet on lapsia ja nuoria.

Viipuri-sarjan aloitusosan tapahtumat sijoittuvat 1930-luvun Karjalaan, rauhaisaan Metsäkylään, jossa Ida Maria ja pieni Anni elelevät Ristiniemen talossa. Kylän asukkaista – Lesosten, Jouhkien ja Omenaisten perheistä – muodostuu tiivis yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa. Pienessä kylässä mikään ei kuitenkaan pysy salassa, ei ainakaan Louhen sisaruksilta.

Kylä järvien sylissä sykähdyttää Kertunmäen kesäteatterissa Loimaalla | Matkailu ja tapahtumat | Kotiseutulainen

Isoäitinsä kasvattamalla Annilla on ystävänään kylän hyväntahtoinen mylläri Adam. Ida Marialla taas on usein keskustelukumppaninaan syvämietteinen Isä Andrei. Juhannuksen koittaessa kylä herää eloon, kun lomailevien Ristiniemen tytärten lisäksi sinne saapuu uusi pappi sekä kesävieraita Viipurista ja Helsingistä. Kesän kauneutta varjostavat kuitenkin pinnan alla kytevät kätketyt kaunat. Piilotetut salaisuudet nousevat pintaan ja monen elämä on dramaattisten muutosten pyörteissä. Hietamies käsittelee luomansa kyläyhteisön tarinoiden kautta nykypäivänäkin ajankohtaisia aiheita – rakkautta, vihaa, kateutta – ja tuttuun tapaan mukana on myös ripaus politiikkaa. 

Dramatisoinnin on tehnyt loimaalainen Lea Karolius. Esityksen ohjaa Sari Äikää-Torkkeli. Puvustus on Elina Keskitalon ja lavastus Jani Häggin käsialaa. Kertunmäen kesäteatterissa on kaksi vuotta sitten valmistunut katettu katsomo. Sateelta ja paahteelta suojaavan katoksen lisäksi käytössä on selkänojalliset istuimet. Katsomossa on paikat myös liikuntaesteisille. Lippujen ostoa tai varaamista etukäteen suositellaan.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun