Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Mitäs Mitäs Mitäs?
Mitäs Mitäs Mitäs 7 -festivaali on julkaissut ohjelmistoonsa yli 40 uutta esiintyjää, ohjelmanumeroa, taiteilijaa ja työpajaa! Rajoja rikkova taiteiden juhla Mitäs Mitäs Mitäs -festivaali järjestetään seitsemättä kertaa Nuutajärvellä Urjalassa 15.–17.7.2022.
Tänä vuonna festivaali uudistaa elektronisen musiikin ohjelmaa, ja juhlakansa pääsee tanssimaan kahdelle alueelle konemusiikin tahtiin. Mitäksille saapuu dj:itä eri puolilta Eurooppaa: muun muassa hollantilainen Rochelle Dietz, saksalainen BALU ja slovenialainen Tears in Rain soittavat festivaalilla. Heistä Rochelle Dietz ja BALU pyörittävät Hollannin Utrechtissa levy-yhtiötä, ja heillä on myös oma radiokanava, Birdcage Radio.
Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalin yksi suurimmista tavoitteista on tuoda yleisöä lähemmäksi taiteen tekemistä, sillä taide kuuluu kaikille. Mitäksillä ”yleisö” ei ole vain passiivinen taiteen katsoja, vaan myös aktiivinen taiteen tekijä. Tänä vuonna Mitäs Mitäs Mitäs -festivaali kehittääkin kävijöitä osallistavaa ohjelmaa Operaatio Pirkanmaa -hankkeen projektirahoituksella. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus osallistua taiteen tekemiseen muun muassa meditaatio-, laulu- ja jongleeraustyöpajoissa sekä luomalla yhteisötaidetta maalaamalla tai solmeilemalla makrameetekniikalla. Kannustamme kävijöitä tekemään myös omia, spontaaneja ohjelmanumeroita!
Myös artistikattaus on päivittynyt uusilla tulokkailla ja vähemmälle huomiolle jääneillä timanteilla. Mitäksillä voi kuulla muun muassa ruotsinkielistä punkkia, commodore-electroa, spiritual jazzia, spoken wordia ja taidepoppia. Muun muassa tamperelainen 8 Bits High -trio tuottaa musiikkinsa käyttäen äänenlähteinä ainoastaan Commodore 64 -tietokoneita.
Festivaaliohjelma päivittyy kevään aikana: mitasmitasmitas.fi/ohjelma