Lasten japerheiden tekemisentäyteinen perinnepäivä

Kun kesä on puolessavälissä Korteniemen perinnetilalla koittaa kesän isoin tapahtuma; lasten perinnepäivä, keskiviikkona 23.7. kello 11-17. Perinnetilan väki saa kiittää tapahtumapäivän järjestelyistä uskollisia talkoolaisia, jotka tulevat vapaaehtoistöihin tapahtuman työpajoja ohjaamaan. Talkootyö sopii erilaisille ihmisille, vapaaehtoisia on kuudesluokkalaisesta eläkeläisiin, tilan vanha emäntä Outileena Uotila kertoo.
Tänä vuonna non-stop työpajoissa pääsee mm. pyykinpesuun, pellavariiheen, nikkaroimaan ja punomaan sekä käsittelemään villaa. Tapahtumaan kuuluu myös tarinat ja uutuutena esinetunnistustehtävät pihapiirissä. Päivän aikana saa tehdä tuttavuutta myös rukkiin, paloruiskuun ja lampaisiin. Käsityöt ottavat aina oman aikansa, joten kannattaa varata reilusti aikaa tilalla tekemiseen. Lasten perinnepäivässä kiteytyy perinnetilan tarkoitus, kulttuuriperinnön elävänä ylläpitäminen upeassa perinneympäristössä.
Tuvassa toimii päivän ajan lounaskahvila.
Tervetulotoivotuksin perinnetilan väki
Osoite: Korteniemen perinnetila, Korteniementie 270, 31350 Liesjärvi, Tammela