Juoksu- ja pyöräily-tapahtuma Forssan Suvi-illan kuulumisia
Forssan Suvi-illassa on tulevalle kesälle uudistuksia. Yksi uutuuksista on tapahtumalle nimitetty virallinen maskotti, Salama-Nalle. Haastattelimme Salama-Nallea tulevan kesän Suvi-illan kuulumisista.
− Isoimpana uutuutena on Suvi-illan kaksipäiväisyys, lauantaina 17.6. juostaan ja sunnuntaina 18.6. pyöräillään. Tällä haetaan Suvi-illalle lisää tapahtumallisuutta ja tietysti toivotaan, että osallistujat jäisivät Forssan seudulle vaikkapa yöpymään. Lauantaina voi juosta ja sunnuntaina pyöräillä. Ja huoltojoukot sekä perheenjäsenet voivat sillä aikaa vierailla Vesihelmessä tai Kuosikeskuksessa ja Forssan Museossa. Mahdollisuuksia on, Salama-Nalle hehkuttaa.
Entäpä Suvi-illan lajit, mitä uutta niissä?
− Suvi-illan viiden kilometrin ”Sinisen Lenkin” reitti uudistuu kulkien lauantaina torin ja Forssa Paviljongin sivuitse kohti Kehräämöaluetta ja jokirantaa. Tälle vitosen lenkille voi osallistua hieman pienemmälläkin harjoittelulla juosten, hölkäten, kävellen tai sauvakävellen. Itsekin osallistun vitoselle, vaikka talviunet veivätkin ison osan alkuvuoden harjoitusajasta, nauraa Salama-Nalle.
− Toisena uutena lajina on neliosuuksinen maratonviesti. Siinä kaveri- tai työporukka voi kokeilla vaikkapa kuntojuoksijoille ”maagista” kolmen tunnin alitusta maratonilla. Osuuksien pituudet vaihtelevat 8 ja 12 kilometrin välillä. Sopii myös esimerkiksi kesäharjoittelun aloitustapahtumaksi, heittää Salama-Nalle haastetta paikallisten palloiluseurojen suuntaan.
Salama-Nallea haastatteli Suvi-illan tapahtumavastaavana lokakuussa aloittanut Mikko Lilja. Juoksu- ja pyöräilytapahtuma Forssan Suvi-ilta taas viikkoa ennen juhannusta 17.-18.6. Lauantaina juoksut 5 km, 10 km, puolimaraton, maraton sekä maratonviesti ja sunnuntaina pyöräilyt 35, 95 ja 160 kilometriä.