Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.
Uusia harrastajia kamppailulajeille
Karate on fyysinen kamppailulaji, jossa avainasemassa on myös mentaalipuolen kehittyminen. Monipuolisen lajin tärkein arvo ja filosofia on älä lyö, äläkä tule lyödyksi. Lajin periaate on rauha ilman konfliktia.
Vaikka otteet saattavat näyttää melko brutaaleilta, fyysisen tekniikan myötä tulee omaksua lajinperimmäisiä arvoja.
Alkujaan karate on lähtöisin Japaniin kuuluvalta Tyynellämerellä sijaitsevalta Okinawan saarelta. Karatetaito on kehitetty siviili-itsepuolustukseen. Lajissa on huomioitu hyvin pitkälti kaikki kamppailun elementit, kuten lyönnit, potkut, torjunnat, otteesta irrottautumiset, heitot ja erilaiset hallintaotteet.
Tammelan Manttaalin salissa kaikuvat erilaiset ohjeet ja kamppailutilanteen mukanaan tuomat äänet. Saliin on levitetty matto, jolla karaten lajiesittelyä vetää Forssa–Tammelan Jundokan ry:n ohjaaja Juha-Pekka Sura.
– Seuramme järjestämä karatetoiminta Forssan seudulla täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Järjestimme kaikille avoimen lajiesittelytilaisuuden, jotta mahdollisimman monella olisi tilaisuus tulla tutustumaan lajiin. Forssa–Tammelan Jundokanissa on mahdollisuus harrastaa karaten lisäksi myös kobudoa ja judoa, Juha-Pekka Sura kertoo.
Tutustumistilaisuudessa esiteltiin perinteisiä okinawalaisen karaten harjoitteita sekä sen sisarlajia kobudoa, jossa vaalitaan aseharjoitteluperinnettä. Vierailijat pääsivät halutessaan kokeilemaan harjoittelun alkeita kokeneiden ohjaajien opastamana.
– Oma historiani karaten parissa yltää miltei Forssa–Tammela Jundokanin perustamisen paikkeille. Osallistuin toiselle alkeiskurssille, joka Forssassa järjestettiin. Olenharrastanut lajia siitä asti ja 2000-luvun taitteesta myös ohjannut aktiivisesti niin junnuja kuin aikuistenkin ryhmiä.
Kehoa kovetetaan kamppailukuntoon
Karatea voi harjoitella monista syistä, esimerkiksi liikunnallisista, itsepuolustuksellisista tai vain pelkästä mielenkiinnosta kamppailulajeja kohtaan. Pitkästä historiastaan huolimatta perinteinen karate soveltuukinerittäin hyvin nykypäivän itsepuolustustilanteisiin. Toki karatetaito vaatii pitkäaikaista ja toistuvaa harjoittelurutiinia.
– Karatetreenit alkavat lämmittelyllä, mutta liikkeet eroavat jonkin verran länsimaisista liikkeistä. Liikkuvuusharjoitteiden kautta päästään varsinaisiin tekniikkaliikkeisiin, joilla kehoa kehitetään entistä kestävämmäksi ja kovetetaan sitä kamppailukuntoon, Juha-Pekka Sura sanoo.
Harjoitteissa on koko vartalo mukana ja älyllinen voimankäyttö on avainasemassa. Vaikka karate onfyysinen laji, jokainen harjoitus aloitetaan ja päätetään mokuso-harjoitteella, jossa mieli tyhjennetään ja keskitytään vain hengittämiseen.
– Länsimaihin tietoisuus hengityksen merkityksestä on tullut isommin oikeastaan vasta joogan myötä. Meidän tekniikkaharjoitteissamme sen merkitys on tiedetty jo aikojen alusta.
Aseellinen kobudo – perinteitä vaalien
Forssa-Tammelan Jundokanissa on mahdollista harrastaa myös aseellisempaa kamppailulajia, kobudoa. Alkujaan aseharjoittelulla on varauduttu puolustautumaan vakavaa väkivallan uhkaa vastaan ja harjoittelu on tapahtunut alusta asti erilaisilla aseilla tai aseina käytettävillä käyttöesineillä. Käytettäviä aseita on esimerkiksi mela, sirppi ja nivelletty keppi.
– Kobudossa keskeisessä roolissa on aseet ja niillä on alun perin ollut hätilanteessa tarkoituskin pystyä aiheuttamaan vastustajalle vakavaa vahinkoa. Juuri siitä syystä oikeanlaista käsittelyyn ja turvallisuuteen kiinnitetään harjoittelussa paljon huomiota, Juha-Pekka Surakertoo.
Aseetonta karatea ja aseellista kobudoa voi harrastaa erikseen, mutta niiden harjoittelu yhdessä tukee toisiaan.
Myös kobudolla on kiehtova historia ja harrastuksen parissa on opittavaa koko eliniäksi. Opettelun ensivaiheet haastavat motoriikkaa ja koordinaatiota, mutta jahka perustaidot karttuvat harjoittelusta tulee myös tehokasta ja monipuolista liikuntaa.
– Harjoitteluun sisältyy paljon kehon huoltoa, eli erilaisia liikkuvuusharjoitteita ja venyttelyä. Näissäkin liikkeissä hyödynnetään aseita, erityisesti pitkää bo-keppiä.
Karatematka alkaa alkeiskurssilta
Karaten keskiössä on terveyden ja hyvinvoinnin kehittäminen, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Fyysisyydestään huolimatta karate on turvallista ja loukkaantumiset ovat äärettömän harvinaisia. Karatea pystyykin harrastamaan läpi elämän, laji vain muuttaa matkalla muotoaan.
Forssa–Tammela Jundokanilla on ryhmiä myös junnuille ja junnuryhmiin otetaan innolla uusia harrastajia mukaan. Laji sopii kaikille kouluikäisille lapsille. 12-vuotias Mimosa Aaltonen on harrastanut karatea noin kaksi vuotta.
– Parasta karatessa on kaverit ja erilaiset pariharjoitteet. Meidän ryhmässämme on kahdeksan kamppailijaa itseni lisäksi. Karate sopii mielestäni kaikille kivasta liikunnasta kiinnostuneille, Mimosa Aaltonen sanoo.
Seurallaon meneilläänsyyskuun alussa alkaneet viiden viikon intensiiviset alkeiskurssit. Alkeiskurssilla päästään sukeltamaan syvemmin lajin perusteisiin ja ensimmäisiin harjoitteisiin.
– Alkeiskurssin jälkeen osaamista voi suoraan lähteä syventämään jatkoryhmissämme. Lisätietoja kursseista kannattaa kurkata osoitteesta ft-jundokan.fi tai olla minuun yhteydessä puhelimitse tai vaikka sähköpostilla.
Teksti ja kuvat: Sarita Silvennoinen