Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.

Bisons puolivälin krouvissa

Kun tätä artikkelia kirjoitetaan, viettää Bisons maajoukkuetaukoa. Loimaalainen sarjanousija on Korisliigassa 11. kerättyään 12 pelaamastaan ottelusta kolme voittoa ja kuusi sarjapistettä.

Sarjanousijan alkukausi ei ole ollut helppo, mutta sellaista siitä ei odotettukaan. Toista kauttaan Biisoni-laumaa Loimaalla luotsaava serbialaistaustainen Darko Mihajlovic on ajoittain ollut joukkueen esityksiin hyvinkin tyytyväinen, toki myös aallonpohjia on tullut. 

Bisons on parhaimmillaan pystynyt haastamaan sarjan kärkijoukkueita ja etenkin kotikentällä se on pystynyt olemaan erittäin inhottava vastustaja. Hyvät esitykset eivät kuitenkaan ole kääntyneet täydeksi pistepotiksi kuin kolmesti, vaikka saumoja olisi ollut ottaa pari voittoa enemmänkin. 

Kokoonpanossa on myös nähty muutoksia kauden edetessä. Andre Norris jr. sekä Kazembe Abif poistuivat joukkueesta marraskuun alkupuolella ja tilalle tulivat Zach Copeland sekä Jonathan Galloway.  Copeland ei ole vielä pelannut otteluakaan saavuttuaan maahan maajoukkuetauon aikana. Galloway on etsinyt vielä omaa rooliaan etenkin hyökkäyspäässä, mutta puolustuspäässä 210-senttinen Galloway on tuonut sitä korinalusvahtia, mitä Bisons kaipaa.

Puolustus onkin ollut Bisonsin ykkösase tällä kaudella. Sarjan 4. paras puolustus on tarjonnut loimaalais-ryhmälle mahdollisuuden voittoon useassa kamppailussa, mutta loppujen lopuksi vastustajat ovat olleet vahvempia ottelujen ratkaisevilla neljänneksillä. 

Bisonsin kapteeni Juho-Matti Henttonen on pelannut vahvaa alkukautta ja johtanut joukkueen kotimaista osastoa. Muita onnistujia ovat olleet kokenut Vesa Heinonen, jonka merkitys joukkueen peliesityksille ei aina näy tilastoissa sekä Teemu Knihtinen, joka etenkin puolustuspäässä on ollut varma suorittaja läpi koko alkukauden. 

Kun kausi alkaa kääntyä kohti kevättä ja tammikuun puolenvälin jälkeen sarja jakaantuu ylempään ja alempaan jatkosarjaan, on Bisons mielenkiintoisessa tilanteessa. Jos se onnistuu kääntämään tiukat pelit edukseen runkosarjan ja jatkosarjan aikana, voi se taistella jopa playoff-paikasta maaliskuussa. Toisaalta, jos voittoja ei tule niin taistelu käydään pitkälti BC Nokiaa ja Uudenkaupungin Korihaita vastaan siitä, kuka putoaa sarjaporrasta alemmas 1. divisioona A:han. 

Edessä on loimaalaisittain mielenkiintoinen Korisliiga-kevät. Vaikka menestys ei varmastikaan ole samanlaista kuin se oli edellisen liigavisiitin alkupuolella, niin elämyksiä joukkue silti tarjoaa. Mihin asti Bisonsin loppukauden puristus riittää selviää kevään mittaa muun muassa Loimaan liikuntahallilla.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun