Osallistu liikenneturvallisuuskyselyyn
Lounais-Hämeen (Forssa, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Humppila) päivitetään liikenneturvallisuussuunnitelma. Kuntalaisten mielipiteet ja kokemukset ovat tärkeä lähtökohta suunnitelman laadinnassa.
Suunnittelun tueksi tarvitaan kuntalaisten kokemuksia kuntien liikenneturvallisuuden nykytilasta ja liikkumismahdollisuuksista. Näitä kokemuksia kartoitetaan kuntalaisille tai muutoin alueella liikkuville järjestettävällä kyselyllä.
Kyselyllä selvitetään vastaajien liikkumistottumuksia ja niitä asioita, jotka mahdollisesti aiheuttavat turvattomuutta liikenteessä sekä vaaralliseksi tai ongelmalliseksi koettuja paikkoja, jotka eivät välttämättä ilmene onnettomuustilastoista. Kyselyn avulla on myös mahdollisuus tuoda suunnittelijoiden tietoon ne liikenteen paikat, joissa liikkuminen tuntuu turvattomalta esimerkiksi lukuisten ”läheltä piti” -tilanteiden takia tai korkeiden ajonopeuksien vuoksi.
Kyselyssä kuntalaisilla on mahdollisuus kertoa, mitkä ovat eri kulkumuotoihin kohdistuvat ongelmat ja muut turvattomuutta aiheuttavat asiat. Kyselyllä kartoitetaan myös vastaajien omia liikkumisvalintoja ja liikennekäyttäytymistä.
Kyselyn karttaosioon voi lisäksi merkitä kokemiaan vaaranpaikkoja tarkemmin, sekä kertoa mikä kyseisissä paikoissa on vastaajan mielestä ongelmallista.
Kyselyihin voi vastata 31.3.2024 asti netin kautta osoitteissa:
https://response.questback.com/destiaoy/di2bz8o0he
https://survey123.arcgis.com/share/c74f60953bcb4f3d8917c27358a95cf3
Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 5 kpl pyöräilykypäriä. Arvontaan osallistuminen ja sähköpostin jättäminen on vapaaehtoista. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Suunnitelman tavoite
Suunnitelman tavoitteena on laatia toteutusmahdollisuuksiltaan realistinen ja käytännönläheinen suunnitelma turvallisen ja kestävän liikkumisen parantamiseksi LounaisHämeen kuntien alueilla. Suunnitelmassa laaditaan analyysi liikenneturvallisuuden nykytilanteesta, asetetaan alueelle liikenneturvallisuustavoitteet, suunnitellaan liikenneympäristön parantamistoimenpiteet, selvitetään suunnittelualueen esteettömyystilanne sekä motivoidaan kuntien liikenneturvallisuusryhmiä aktiiviseen liikenneturvallisuustyöhön.