Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 3 vuotta sitten.
Hybridi vai täyssähköauto?
Valtiovallan etukenossa oleva liikenteen päästöjen vähennystavoite tuntuu nyt epätietoisuutena auton ostossa. Millä ajetaan tänään ja ylihuomenna?
Usein näkee epätarkkuuksia autojen sähköistymisestä kertovissa uutisissa, helposti sekoitetaan täyssähköautojen rekisteröinneistä kertovissa jutuissa mukaan myös hybridejä. Täyssähköautot ovat autoja, jotka toimivat pelkästään sähköllä, nekin lataavat jonkun verran energiaa jarrutuksista ja ikään kuin vapaalla laskettelussa, mutta ei niin paljon että niistä ikiliikkujia tulisi. Niitä pitää ladata sähköverkosta.
Hybridit voidaan jakaa kolmeen ryhmään: Kevyt-hybridi, jossa pienitehoinen sähkömoottori avustaa polttomoottoria kiihdytyksissä, pelkällä sähköllä ei voi ajaa. Varsinaisiin hybrideihin joka käyttää ajamisessa välillä pelkkää sähkömoottoria ja näillä pystyy ajamaan jonkun matkaa pelkällä sähkölläkin. Sähkö latautuu ajon aikana ylimääräisestä liike-energiasta esimerkiksi moottorijarrutuksista. Näitä ei ladata mistään sähköverkosta, bensaa vaan tankkiin. Kolmantena on myös sähköverkosta ladattava hybridi. Hybrideissä polttoaineen kulutus jää parhaassa tapauksessa hyvin pieneksi.
Toyotalla jo 17 miljoonaa hybridiä
Toyota on maailman johtava hybridiautojen valmistaja, sillä on mallistossaan sekä tavanomaisia että ladattavia hybridejä. Hybriditekniikassa mennään jo neljättä kehityssukupolvea.
-Toyotalla on jo yli 20 vuoden kokemus hybriditekniikasta ja hybridiautojen valmistamisesta. Maailman laajuisesti on myyty jo yli 17 miljoonaa Toyotan valmistamaa hybridiautoa. Toyotan hybridit lataavat itse energiaa jarrutuksista ja osin myös polttomoottorin käytöstä. Niillä voi ajaa pelkällä sähköllä kun akuissa on riittävästi virtaa. Ne myös automaattisesti ajavat sähköllä ajon aikana ja näin polttoaineen kulutuksessa säästää. Laskelmien mukaan hybrideillämme ajetaan vuosittain 150 miljoonaa ajokilometriä pelkällä ajosta ladatulla sähköllä. Tavanomainen hybridi ei vaadi mitään latauksia, eikä siten kasvata kodin sähkönkulutusta, kaikki sähköenergia tulee ajosta. Halvin uusi hybridi meillä maksaa noin 22 000 euroa, käytettyjä saa tietysti vielä edullisemmin, kertoo Auto-Center Forssan paikallisjohtaja Jaakko Ala-Nissilä.
Akkutakuu on valmistajan taholta venytetty jo 10 vuoteen ja 350 000 kilometriin ja hybriditekniikka 5 vuotta tai 100 000 kilometriä. Näin ollen ei ole ihme, että vaihtoautoissakin hybridit ovat kysyttyjä.
-En muista, että minun aikanani olisi vaihdettu yhteenkään hybridiin meillä uusia akkuja. Hybridiauto käy kaikkeen käyttöön ja on vaivaton vaihtoehto. Ne ovat muuten myös kaikki automaattivaihteisia, toteaa Ala-Nissilä.
Sähköautoilla tällä hetkellä komponenttipulan vuoksi toimitusvaikeuksia
-Maailman laajuinen komponenttipula koettelee myös sähköautojen valmistajia. Nyt eivät kysyntä ja tarjonta vastaa täyssähköautoissa. Niitä yksinkertaisesti menisi enemmän kuin niitä saadaan valmistettua. Voidaan sanoa, että isompi hype kärsii kun puhutaan ensi kesän toimitusajoista, kuvailee tilannetta automyyjä Jouni Lounas K-Auto Forssasta.
-En oikeastaan usko, että valtiovallan sähköautotavoitteeseen päästään nykyvauhdilla, myös latausinfran rakentaminen on jäljessä tavoitteesta. Lisäksi Euroopan komponenttitehtaat ovat vasta rakenteilla. Mutta onhan meilläkin runsaasti muita moottorivaihtoehtoja tarjolla, päättää Lounas.
Lounaan mielestä sähköauto käy parhaiten asiakkaalle, joka ajaa tilastojen mukaista keskimääräistä eli noin 50 kilometriä päivittäistä kilometrimäärää ja joka, asuu omakotitalossa ja saa asennettua oman kolmivaihevirtalatausaseman. Sen asennuttaminen ammattimiehellä, joka samalla tarkistaa johtojen ja kytkentöjen riittävyyden, maksaa käytössä kustannukset nopeasti takaisin.
Teksti ja kuva: Olli-Pekka Jasu