Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 2 vuotta sitten.

Terveisiä varhaiskasvatuksesta!

Humppilan varhaiskasvatuksen syksy on ollut täynnä touhua ja tohinaa, kuten jokainen vuodenaika yleensäkin on.

Tänä vuonna varhaiskasvatuksessa aloitti seitsemän lapsiryhmää; viisi päiväkotiryhmää ja kaksi perhepäivähoitoryhmää. Päiväkotiryhmistä neljä ryhmää toimii päiväkoti Päivänpaisteella ja yksi ryhmä Lintukodon tiloissa. Perhepäivähoitoryhmiä kunnassa luotsaavat Tiina Saarela-Niemi ja Outi Saarikko. Tällä hetkellä varhaiskasvatuksessa on 85 asiakasta. Varhaiskasvatuksessa työskentelee 24 työntekijää. 

Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavat erilaiset normit ja säädökset joiden pohjalta toimintaa toteutetaan. Jokaiselle lapselle laaditaan oma yksilöllinen varhaiskasvatussuunnitelma tai lapsen esiopetuksen opetussuunnitelma. Me varhaiskasvatuksessa tuemme lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistämme lapsen hyvinvointia yhteistyössä perheiden kanssa.

Humppila pääsi mukaan 2-vuotisen esiopetuksen kokeiluun vuonna 2021. Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksena on vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa lisäämällä lasten osallistumista esiopetukseen osana varhaiskasvatusta. Viime kaudella kaksivuotisen eskarin aloitti 14 lasta ja tänä syksynä aloittaneessa 5-vuotiaiden eskarilaisten ryhmässä on 21 lasta.

Varhaiskasvatuksen arjessa tapahtuu paljon ja toteutetaan monenlaista toimintaa. Toiminnan suunnittelun lähtökohtana on lasten mielenkiinnon kohteiden huomioiminen. Liikunta on tärkeä osa varhaiskasvatusta ja opettamalla lapsia liikkumaan saadaan toivottavasti liikunnan iloa välitettyä myös perheille. Varhaiskasvatuksessa tehdään paljon retkiä lähiympäristöön ja joskus vähän kauemmaksikin. Koulubussit ovat usein käytettävissämme ja ne mahdollistavat esim. perhepäivähoitoryhmien liikuntasalikäynnit tai varhaiskasvatusryhmien retket vaikkapa Torronsuon kansallispuistoon. 

Humppilassa toimii Humppilan päivähoidon vanhempainyhdistys Ry, jonka ansiosta olemme saaneet varhaiskasvatukseen monenlaisia mukavia juttuja. Vanhempainyhdistys on mm. järjestänyt uimakouluja Vesihelmessä ja luistelukertoja jäähallilla. Yhdistys on tilannut teatteriesityksen ja hankkinut erilaisia leluja lapsille. Suurin hankinta on Päiväkoti Päivänpaisteen pihalla komeileva leikkimökki.

Humppilan kunnan omassa varhaiskasvatussuunnitelmassa painotamme kotiseutuidentiteetin vahvistamista. Tähän liittyen lasten kanssa tutustutaan oman kunnan historiaan ja kulttuurikohteisiin. 

Humppilan varhaiskasvatuksen yksi tärkeimmistä ajatuksista onkin, että haluamme kasvattaa humppilalaislapsista aikuisia, jotka ovat ylpeitä kotiseudustaan ja juuristaan.

Teksti: Katja Ojala, varhaiskasvatusjohtaja

Puhtia perheisiin perheliikunnasta!

Perheliikunta järjestetään keskiviikkoisin yhtenäiskoulun liikuntasalissa klo 16:30-18. Perheliikuntaan lapsi osallistuu yhdessä aikuisen kanssa. Toiminta on pääosin omatoimista liikkumista ja tutustumista erilaisiin välineisiin. Ethän tule kipeänä paikalle.

Perhekahvila torstaisin 15.9. alkaen kello 16.30-18.00 Lintukodon yläkerrassa (sisäänkäynti sivuovesta). Tarjolla välipalaa ja kahvia 2 €/perhe (MLL jäsenille 1, 5€/perhe). Ethän tule kipeänä paikalle. Tervetuloa!

Tiedotamme mahdollisista muutoksista kotisivuillamme www.humppila.mll.fi

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun