Mainion kriittinen Maija Vilkkumaa

Eija Komu on pukeutunut Maija Vilkkumaan fanipaitaan. KUVA: Eija Komun kotialbumi

Somerolainen filosofian tohtori Eija Komu kertoo fanittaneensa Maija Vilkkumaata vuodesta 1999 alkaen, jolloin lauluntekijä ja artisti julkaisi superhittinsä Satumaa-tangon. Vilkkumaan hän toteaa kirjoittavan novellistisia biisejä, joissa on usein roolikertoja ja viittauksia keski-ikäisiin vallankäyttäjiin.

– Yleensäkin hän kritisoi jo uransa alussa vallankäyttöä sen monissa muodoissa. Myös esimerkiksi tyttöjen välistä ystävyyttä hän tarkastelee kriittisesti, Komu toteaa.

”Ja joka yö soitan Satumaa-tangon,
ja joskus tuntuu kuin joku huutais apua merellä päin,
mä panen stereot lujempaa.
Mulla on valtaa, mä koulutan muita
ja kun mun ikkunan alla ne huutaa: ”Tää ei voi olla näin!”,
mä menen takaisin nukkumaan.” (Satumaa-tango)

Maija Vilkkumaa syntyi vuonna 1973 ja varttui Helsingin Töölössä. Hänen isänsä oli sosiaalipsykologi ja äitinsä erikoiskirjastonhoitaja. Kotona kuunneltiin Vesa-Matti Loiria, Edith Piafia, Eppu Normaalia ja Tuomari Nurmiota. 

– Klassinen musiikki tuntui Vilkkumaasta etäiseltä. Sen sijaan hän rakastui Dingoon ja fanitti käheä-äänistä ja revittelevää Janis Joplinia, Eija Komu kertoo. 

Nuori Vilkkumaa kävi teatteri- ja musiikkileireillä. Hänellä oli tyttökavereidensa kanssa Tarharyhmä, vähän punktyylinen porukka.

Tytöt kävivät tienaamassa katusoittajina Kolmen sepän patsaalla. Kerran poliisit tulivat paikalle – ja antoivat kymmenen euroa heidän hattuunsa.

Vilkkumaa kävi Kallion taidelukion, jossa opiskeli mm. sittemmin Ultra Bra -yhtyeestä tunnettuja nuoria. Vilkkumaa kuului Tarharyhmään, jonka ensimmäinen albumi Tappopoppia ilmestyi vuonna 1993. Vuotta myöhemmin vuorossa oli Hysteerinen harmonia.

Ensimmäisellä keikallaan Vilkkumaa koki miksaajan puhuvan ”muinaiskreikkaa”, mutta senkin hän oppi.

– Ensin singlenä julkaistu, myös albumille tullut Satumaa-tango räjäytti pankin, ja suuren suosion sai niin ikään albumi Pitkä ihana leikki. Vilkkumaa halusi tehdä soolouraa, mutta hänellä oli oma, miesmuusikoista koostunut bändi. Hän oli kuitenkin selkeä johtaja. Ja hänellä oli raikasta sanottavaa.

”Ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran
essussaan kiltisti tottelemaan,
mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran,
vielä joskus teen niin kuin huvittaa,
ja niitä kaduttaa.” (Ingalsin Laura)

Sittemmin Vilkkumaan kolmas soololevy Ei alkoi syntyä New Yorkissa, missä hän opiskeli biisinkirjoittamista. Levy myi yli 120 000 kappaletta.

– Biisissä nuori tyttö haluaa ulos kotinsa vankilasta, ja äidin silmät ovat sumeat, hän huutaa tyttärensä perään turhaan ja todennäköisesti äiti kuolee tulipalossa. Monen muun biisinsä tapaan Ei on kuin pienoisnovelli.

”Ja äidin silmät on sumeat jo,
hän sanoo: ”Maailma on vaarojen karikko.
Se sama maailma siskosi vei,
mä sanon viimeisen sanani ja se on Ei!” (Ei)

Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksella opiskellessaan Vilkkumaa suomen kielen laitoksella tutkimusapulaisena vuoden 1642 raamatunkäännöstä, ja maailma alkoi hahmottua kielen kautta.

– Suomen kieli oli hänelle tärkein juttu. Kun Tarharyhmää kosiskeltiin Japaniin, Vilkkumaa käänsi tarinat englanninkielisiksi. Läpimurtoa ei Japanissa tullut.

Biisit muuttuivat raastaviksi, kun Vilkkumaa erosi pitkäaikaisesta avopuolisostaan ja kihlatustaan Sami Aaltosesta. Lööpit väittivät, että Vilkkumaa oli kylmästi jättänyt miehensä, mutta yleisö osoitti myötätuntoa artistia kohtaan. Syntyi biisi nimeltä Anteeksi. Siinä Vilkkumaa kertoo lähteneensä, kun oli liian vaikeaa olla.

– Hän ei sorru ihmissuhdebiiseissään somen lätinään, vaan käsittelee hirveän kipeitä asioita. Riimitetyissä teksteissä on myös aina jotakin tuoretta. Tarkoituksellista on, ettei riimi mene aivan puhtaasti. Maija on kirjallinen filosofian maisteri, jossa näkyy intohimo kieleen. Vuonna 2013 hän julkaisi 2013 romaanin Nainen katolla.  

Sanoituksissa kuuluu myös tyttöjen välinen manipulaatio. Feministinäkin Vilkkumaa näkee vallankäytön tyttöjen kesken eristämisineen. 

Teknohenkinen Aja!-levy puolestaan ei onnistunut. Sen sanoituksissa Vilkkumaa otti vain ohuesti kantaa Ukrainan sotaan, ilmastonmuutokseen ja luokkayhteiskuntaan. 

Kaksi vuotta sitten Vilkkumaa täytti 50 vuotta ja teki sitä myöten keikan Helsingin jäähallissa. 

– Hän on bändinsä selkeä johtaja, jonka oma juttu hallitsee kokonaisuutta. Hänellä on myös aina keikoillaan suuri fanijoukko, jonka nimi on Vilkkumaanikot.

Toisenlaisiakin kokemuksia julkisuuden henkilöllä väistämättä on.

Eräällä keikalla nuori mies tuli sanomaan Vilkkumaalle: En oikein pidä sun biiseistä, mutta sulla on hyvät tissit. Vilkkumaa kirjoitti pojan otsaan sanan ääliö.

Filosofian tohtori Eija Komu esitelmöi Maija Vilkkumaan elämästä ja tuotannosta Someron kirjastossa tiistaina 6. toukokuuta klo 17.30 alkaen. Tiskijukkana toimii Kimmo Hovila.

Kaikki artikkelit

Siirry takaisin sivun alkuun