Forssan Rautalankaparaati nautitaan huhtikuussa
Kevään Rautalankaparaatissa 26.4.2025 esiintyy yksi paikallinen ja kolme muualta tulevaa bändiä.

Toni Rastas Band (Pori/Pomarkku/Ulvila)
Rautaisella asenteella instrumental-rautalankaa soittavan yhtyeen ohjelmisto koostuu vanhoista iskelmähiteistä ja rautalankaklassikoista omilla sovituksilla. Yhtyeessä on vankka kokemus rautalankamusiikin saralta sekä nuoruuden intoa sopivassa suhteessa. Tätä harvakseltaan keikkailevaa bändiä kannattaa lähteä kuuntelemaan kauempaakin.
Toni Rastas (soolokitara), Rami Niekkamaa (basso), Lassi Pukkila (komppikitara), Rami Koivula (rummut).
Rautalankayhtye The Reloaders (paikallinen)
Yhtyeen ensimmäiset askeleet otettiin vuonna 1999, kun kaksi rockista ja 1960-luvun rautalankamusiikista kiinnostunutta kaverusta, A-P ja Arto päättivät lähteä treenaamaan kaksistaan. Musiikkityyliksi valikoitui heti alusta asti instrumentalrock, joksi Euroopassa ja USA:ssa suosittua musiikkia kutsuttiin. Pari vuotta myöhemmin joukkoon liittyi innostunut parikymppinen rautalankadiggari Juha, joka oli jo silloin treenannut rumpujen soittoa usean vuoden ajan. Homma sai uuden sysäyksen ja innostuksen, kun mukaan saatiin soolokitaristiksi Tomi vuonna 2018. Laulusolistia ei bändissä ole vaan instrumentaali rautalanka soi 60-luvun klassikoista tämän päivän uudempiin sovituksiin.
Tomi Willberg (soolokitara), A-P Moisio (komppikitara), Arto Hakala (basso), Juha Lähteenkorva (rummut).

Flangers (Kotka)
Bändi on keikkaillut aktiivisesti rautalankamusiikin parissa jo kolme vuosikymmentä. Lapsuuden kavereiden kesken vuonna 1995 perustettu kotkalainen bändi viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Monipuolinen keikkaohjelmisto koostuu rautalangan klassikoista ja erikoisuuksista lisättynä omalla materiaalilla ja sovituksilla.
Antti Järvinen (soolokitara), Marko Knuuttila (komppikitara), Jani Taipale (basso/laulu), Jaakko Päärnilä (rummut)

Echo Tonics (Alavus, Valkeakoski, Helsinki)
Bändin alkusanat lausuttiin jo vuosia sitten, kun Teemu, Markus, Markku ja Jari kokoontuivat satunnaisesti Helsingin Haagan treenikämpälle soittelemaan beat-rautalangan klassikoita. Satunnaisuus johtui siitä, että Teemu asuu Alavudella, Markus Valkeakoskella, Markku ja Jari pääkaupunkiseudulla. Tämän vuoden tammikuussa päätettiin aloittaa pitkän tauon jälkeen vihdoin säännöllisempi toiminta bändin suhteen. Esiintyminen Forssan Rautalankaparaatissa on ensimmäinen julkinen esiintyminen. Jokaisella soittajalla on takana pitkät soittourat eri kokoonpanoissa. Luvassa on laulettua 60’s beatmusiikkia sekä rautalankaa viihdytystakuulla! Beat goes on!
Jari Jousimo (soolokitara/laulu), Markus Aaltonen (kitara/taustalaulu), Teemu Hanski( basso/laulu), Markku Hytönen (rummut)